11.9

Tänään kadonneen Stamp paperin metsästys jatkui ja kuinka ollakkaan löysimme konttorin josta tuota ihme papyrusta saa. Itseasiassa tuo paperin saanti sitten konttorista menikin kummallisen helposti. Pyydettiin tiskiltä sitä ja tumma poika sitten kyselemään notta montako sir:lle sais olla. Pieni kujeilu tuli heti mieleen että pitäähän se kokeilla ja pyydinkiin neljää vaikken tarvinnut kuin kahta. (ja kolme piti olla maksimi) Kuinka ollakkaan kaveri tyynen rauhallisesti lähti jostain lipaston kätköista kaiveleen ja tulikin neljän paperin kanssa. Se siitä tarkasta säännöstelystä tänä päivänä... Muutamat paperit piti allekirjoittaa ja jonku johtajan leimata ja allekirjoittaa ne mutta kivuttomasti homma meni.


Tästä onkin hyvä jatkaa seuraavana päivänä hakemalla joku joka voi tuohon kallisarvoiseen paperiin tulostaa tarvittavat tekstit ja lisäksi loytää henkilö joka voi sitten allekirjoittaa ja leimata sen...

10.9

Tämä päivä meni täysin Stamp paperin metsästyksessä. Eli jokaisen maahantulijan (jotka oleskelee yli 180 pv) täytyy täyttää 7 erilaista rekisteröintikaavaketta (kopioineen yli 30 sivua... +5 passikuvaa) Yksi näistä on Financial Guarantee Affidat jolla todistetaan ilmeisesti että on varaa olla täällä tai että joku sun puolesta voi maksaa aiheuttamiasi kuluja. Tokihan siihen pitää olla tietty 20 rupian Stamp paperi (näitä on olemassa vissiin lähes 10 eri arvoista) Paperia saa vain yhden pankin konttoreista, vain tiettynä aikana ja tietenkin vain 3 kpl/hlö. (luonnollisesti :) Käytyämme neljässä ko. pankin konttorissa olikin jo tuo aika mennyt umpeen joten huomenna piti hommaa jatkaa. Syynkin tuohon paperi hässäkkään selvisi kun tenttasin tätä kuskiltamme. Joskus muutama vuosi sitten oli jäänyt kiinni joku väärennösliiga ja sen jälkeen oli hallitus päättänyt ettei näitä enää myydä ihan missä vaan. Kuski onkin osoittautunut todella helmeksi kun se tuntuu tietävän kaikkea mahdollista hyodyllistä ja on ollut todella hyvä apu kaupoissa yms.

9.9

Heti aamusella eli n. 07-08:00 aikaan huomattiin jotain mitä ei tietty niillä kerroilla kun asuntoa käytiin katsomassa (liikkeellä väärään aikaan siis) Tämä kerros ja itseasiassa melkein kaikki tämän rapun 11 kerroksen asunnot olivat tyhjiä. Eli niihin olivat muuttovalmistelut ja viimeistelyt käynnissä. Hieman vielä tarkentaen nämä murjaanit täällä rakentaa huonekalut lähes metritavarasta asunnoissa sisällä! Lukija varmaan kuuleekin mikä helvetillinen meteli on kun useassa asunnossa samanaikaisesti hakataan nauloja, porataan, sirkkelöidään ja kait ne parhaat sankarit vielä piikkaa jollain kiviporilla seiniä. Mikä perkeleellinen melun kakofonia ja heti aamusta, voi tana ja ttu mita apinoita... Ni ja jotta naapurit saavat tästä kaikesta täyden ilon irti huomattiin että ykskin urvelo rälläkoi niin että oli ovet auki porraskäytävään asti!

Siinä tärkeimmät tältä päivää...

8.9

Jo aiemmin Suomessa katottu kämppä päätettiin ottaa vaikka jouduttiin isoja kompromisseja tekemään (ainakin sillä hetkellä siltä tuntui) Asunto on hiukan kallis(valkonaama-lisän kanssa) eikä asuinkompleksi ole vielä täysin valmis (pihatyot kesken siis) Meidän liksoilla ja lisillä ei toisaalta minnekään luksusalueille(joissa on hoidetut tiet yms jotta voi rauhassa lähteä vaelteleen ympäriinsä) kannata edes haaveilla. Lisäksi vieressä on kerrostalo kompleksi työmaa joka on ihan alkutekijoissään ja rumentaa maisemaa. No onneksi tuntuu olevan kohtuu rauhallinen talo ja pari muutakin Suomalais pariskuntaa asuu samassa kompleksissa eivätkä pidä tätä pahana paikkana asua(huom. täällä...)

5.9 - 7.9

Seuraavat pari päivää menivätkin asunnon haussa. Näissä päivissä ei muuten ole isommin kerrottavaa. Käytännossä istuttiin vuoroin vierasmajoituksessa ja vuoroin autossa.
Sen verta pitää vatsantoiminnasta kertoa (kaikki tuhannet lukijat sitä ovat varmaan jo odottaneet) eli torstaina ekaa kertaa tuli kiire vessaan. Ehkä muutaman tunnin jälkeen homma helpotti. Muilla ei mitaan ongelmia, olikohan se Intialainen ruoka vierasmajoituksen ruokalassa vai mikä lie...

Keskiviikkona kävin kuitenkin toimistossakin ja siellä mulle luvattiin kone jo torstaille. Jotenki arveluttaa toi lupaus...

4.9

Tiistaina aloitettiin päivä ekalla aamiaisella Guest Housen ruokalassa. Inkkarit veti siellä omia pöperöitään mutta onneksi jotain länsimaalaistakin oli saatavilla. Paahtoleipää hillolla ja Corn Flakesia sekä "kahvia". Paikalliset kahvit onkin taas yksi Intian mielenkiintoisuuksista... Tässäkin tapauksessa et saanut mitä luulit "tilaavasi". Kahviin oli valmiiksi sekoitettu maito ja sokeri (varmaan helpottaakseen unenpopperoisiä Inkkareita) Sokeri energialla joka pikkuruisessa kahvikupissani majaili olisi yksi Etiopialais kylä elänyt ainakin viikon, h..vetti mitä sotkua. (myöhemmin huomasin etta ko. kahvi oli silti yksi siedettävimmistä mitä olin juonut)

Aamiaisen jälkeen napattiin Ashok portilta ja suunnattiin kohti Wipron kampusta Electronic Cityssä. Ensimmäistä kertaa Intiassa tuli vastaan jotain kohtuu loistokasta. Wipron alueet olivat todella hyvin hoidettuja ja oli suihkulähteitä, pikku jokia, lampia yms. Itse toimistot olivat kuin ehka Suomessa 90-luvun tienoilla. Ei mitaan prameaa mutta ihan perus siistiä. Toimistot ovat täysin avotoimistoja(lukuunottamatta muutamia johtajien huoneita) ja työntekijoiden loosit erotettu sermein toisistaan.

Muutaman tunnin tutustumisen jälkeen olikin aika poistua ja suunnata kohti vierasmajoituksia ja miettimää asunnon hakua.

3.9

Maanantain epistolaan kuului käynti Wipron ITPL toimistolla ja tarkoituksenamme oli hommata prepaid liittymät. Toki tässäkin hommassa asiat pystyi tehdä monella lailla. Ensimmäinen "liittymä uhrimme" oli AitTel, mutta siellä homma tyssäsi siihen ettei meillä ollut virallista osoitetta. Pitäkää tunkkinne... Seuraavaksi marssimme viereiseen Hutchin myymälään ja heti vahingosta viisastuneena ensimmäisenä kysyttiin tarvitsemmeko täällä virallista osoitetta vai riittääkö vierastalon osoite. "Sir yes sir" ja "no problems" lauseita alkoi satelemaan joten löysimme ilmeisesti haluamamme jo toisesta paikasta ja arviolta 10 min päästä meillä oli jo toimivat liittymät.... on tämä hommaa. Siinäpä olikin yhdelle päivälle tarpeeksi joten liittymä haku reissun jälkeen ei ollut muuta ohjelmassa kuin hieman shoppailua ja paluu majoitukselle...
Tässä vaiheessa reissua olimme jo huomanneet että meitä "hieman" tuijotellaan joka paikassa, olo on kuin jollain Brad Pitillä ja Angelina Joliella lapsineen (vertaus olis sitten vain tuijotuksen osalta en siis ainakaan itseäni vertaa Pittiin :)
Härskein tapaus tähän mennessä oli Cosmos nimisessä ostoskeskuksessa kun yks emäntä otti videokuvaa meistä. Varsinkin tuo perheen pienimmäinen kiinnittää kaikkien huomion. Koko ajan kaupassa yms on joku puristelemassa sitä poskesta (eikä ole mitään varovaisia pikku puristeluja) tai muuten vain hypistelemässä sitä. Muutaman kerran on joutunut melkein hermostuun näille kun ei oo mitään häpyä tossa hommassa.

2.9

Syntymäpäivääni ei hirveästi juhlittu, kun oli etten sanoisi hiukan "epäjuhlalliset" fiilikset. Guesthouseen enempiä tämän jälkeen puuttumatta sanoisin että ei ole lapsiperheen paikka.
Viime yö meni miettiessä että mihin sitä on perheensä tuonut. Kultturishokki sana sai nyt ns. kasvot kun oikeasti tuntui silta että täältä on päästävä pois. (nämä fiilikset tulevat toistumaan...)

Ekan Intiapäivän tavoitteena oli saada pojalle rattaat ja tämä onnistui kaiman suosiollisella avustuksella. Tänään meille pidettiin myös ekat epäviralliset "Miten olla tyly Intialaiselle"-kurssi. Eli ei kannata olettaa että meille oltaisiin hyvää hyvyyttä kohteliaita vaan suurinosa on sitä että meitä pidetään rikkaina. (Mikä ei todellakaan pidä paikkaansa ja on tullut yhä selvemmäksi kun paikallinen todellinen hintataso on selvinnyt)

Illalla käytiin syömässä ekaa kertaa "Spice Garden" nimisessä ravintolassa. 7 aikuista ja meidan pikkuveijari ja hinta oli koko porukalta max 50 euroa. Hintaan sisältyi arviolta 10 inkkaripalvelijaa ja heidän "heimopäällikkö" joka juoksitti poikia sinne missä lautanen oli tyhjenemässä yms. Jälkiruoka oli illan pelastaja kun kun pojan paha mieli saatiin kuriin pienillä nonparellin näkoisillä makiaisilla.
(joita tuo yllämainittu johtaja kiikutti pienen purkillisen lähtiessämme) Eli tällä reissulla saatiin ekat positiiviset kokemukset, kyllä tämä ehkä tästä vielä iloksi muuttuu :)

1.9

Kriminaalien yönäytöksen jälkeen oltiin pirteinä valmiina tyrkkäämään meidän karavaani likenteeseen.

Lentokentällä kaikki näytti lähtevän mukavasti kun laukut saatiin nätisti yökylästä ja saatiin käveleskellä pitkien checkaus jonojen ohi (ei kuiten kuittailtu kärsivän näköisille jonottajille) suoraan ”droppaus” luukulle. Pari ensimmäistä laukkua ja pojan retkisänky menivät mukisematta mutta viimeisellä laukulla otti ”murphy” jälleen niskalenkin porukasta. Meillä oli laukuissa niin paljon ylimääräistä että virkailijan pitäisi velottaa 5 kg:sta vaivaiset 160€!!! Siinäpä sitten arpomaan mitä jätät tuosta viimeisestä laukusta pois. Lopulta jätettiin pojan piltti ruoat jotka painoivat tuon vaaditun 5 kg... olisihan se loppunut aikanaan kuitenkin.

Frankfurtin lentokentällä Miro pongasi jääkiekkoilija Sami Salon poikansa kanssa ja kävi tietenkin kohteliaasti tutustumassa molempiin. Todettiin että matkustaminen on aika raskasta (iskä sai itsensä hillittyä eikä alkanut heittään mitään kiekko juttuja) ja jatkettiin Miron kanssa matkaa. Tokihan jotain negatiivista piti sattua täälläkin eli Suomi-liittymä heitti pelaamasta heti ulkomaille saavuttuamme, mitäpä sitä puhelimella ulkomailla. Koneessa oltiin Salon perheen kanssa peräkkäisillä paikoilla ja huomattiin että heidän nuorimmainen oli melkein päivälleen saman ikäinen kuin Miro. Valitettavasti meidän niin reipas poika olisi hävinnyt nuorimpien välisen reippaus kilpailun, varmaan korvat ja väsy aiheuttivat kohtuu reippaan itku session.

Frankfurt – Bangalore välistä ei ole juuri mitään muuta kerrottavaa kuin että kaikki olivat itse hyvän tuulisuus koko matkan.

Intiaan saavuttuamme (n. 23:30 paikallista aikaa) oli vastassa kuumuus, kosteus ja ekat sadat inkkariystävät... Farkut ja kauluspaita muuttuivat osaksi kehoa ja hetken päästä jonottaessamme passien tarkastusta alkoi olla olo jo hieman tukalakin.

Tavallaan paikan alkeellisuus ei yllättänyt mutta silti piti kummastella kuinka ränsistynyttä oli jo heti tuloaulassa missä passit tarkastettiin. Kuin olisit saapunut Suomessa 60-luvulla rakennettuun tehdas halliin. Joka puolella näkyi kosteus vaurioita, rapissutta maalia ja siellä täällä roikkui irtonaisia johtoja. Tarkastus sinänsä meni ihan ok, mitä nyt virkailija piti uhkaavan oloisia taukoja leimasimensa kanssa ja luimuili meitä alta kulmain kuin epäilisi meitä muslimi terroristeiksi. Mutta enpähän pelännyt sitä ajakoon prkl takaisin! :)

Ensi kosketus Intialaiseen työkulttuuriin saatiin myös kun heti leimaamisien jälkeen oli seuraavalla ovella toinen kaveri tarkastamassa että passit tuli leimattua. Täällä joka pikku jutulle pitää olla oma kaveri puuhastelemassa. (ja puuhastelu on todellakin oikea sana, ei ainakaan työnteko...)

Seuraavaksi olikin edessä ensimmäinen oikea kaaos Intian malliin. Matkatavara aulassa meitä odotti pikkuisten punaisten kääpiöiden legioona. (nyt hieman viisastuneena tiedän että ne olivat apureita laukunsiirtoon tavara-aulasta ulos takseille yms) Tässä vaiheessa Intia otti ensimmäisen erävoiton kun nuo ns. apurit saivat huijattua allekirjoittaneelta euron kun yksi heistä väitti olevansa meidän kuski. Ne mitään kuskeja olleet saati että olisivat tienneet meidän työnantajastakaan mitään. Noh, laukut saatiin vihdoinkin haltuun ja päästiin ulos missä sadat ihmiset hyörivät ympäriinsä. Osa oli kuskeja kyltteineen ja osa jotain "apureita" ja osa vaan kai oli huijaamassa tai jopa varastamassa. Omat kuskit löytyivät kohtuu helposti ja lähdettiin heidän perässä autoille. (jos niitä meidän mittapuussa sellaisiksi voi sanoa) Auto oli pieni kuin pe.. neulansilmä. Mutta niin vain tuo Intian ihmepoika sai ujutettua Fiestan kokoiseen Fiat Tataan kaikki 6 laukkua, läppärin, pojan retkisängyn sekä meidät. On ne näppäriä täällä! Varmistukseksi piti vielä kysyä kuskilta että osoite on tuttu. Vastaus olikin sitten jotain mihin täällä saa tottua: "Sir I know sir" Hienoa joku sentään tietää mihin me ollaan menossa...

Seuraava "hauska" kommellus sattuikin sitten vierasmajoituksessa. Niinkuin lukija varmaan muistaa kuski (Ashok muuten nimeltaan) vannoi tietävänsä paikan. No kuten arvata saattaa ei Intialaisen tieto ole luulonkaan väärti vaan oltiin ihan eri paikassa kun oli tarkoitus. Toki se huomattiin siinä vaiheessa kun autot oli jo purettu ja kuskit lähetetty kotiin. Portinvartijoilla asia kovasti nauratti ja eipä enää itelläkään kyyneliä irronnut joten naurettiin sitten mukana. Loppuilta (yö myös suomen aikaa) menikin sitten meni kohtuu hyvin ja päästiin perille oikeaan vieras "palatsiin" Myös tämä, niinkuin muutkin Intiaan liittyvät asiat, oli sitten niin ettei tiennyt itkeäkö vai nauraa. Perhehuone piti olla mutta täysin idettinen oli muiden huoneiden kanssa. Kuulemma Intiassa huoneesta tulee perhehuone kun normihuoneeseen laitetaan asumaan koko perhe...

30.8

Matka kohti Helsinkiä alkoi. Totta kai käsimatkatavarat painoivat liikaa joten pistettiin kaikki ruumaan... Kuten myös pojan nenäsuihke joten testataanpas samalla myös miten poika pärjää koneessa ilman ”aineita”.

Hesassa oli mummo, varapappa ja varamummo vastassa. Tarkoitus oli tsekata laukut valmiiksi aamulle, mutta eihän tietenkään lufthansalla ollut sellaista palvelua (eikä ikinä ole ollutkaan) vaikka niin virheellisesti luultiin. Noh onni onnettomuudessa voitiin tsekata laukkujen sijasta itsemme ja näin aamuksi jäi vain laukkujen ”droppaus” sille varatulle tiskille (saatiin nukkua melkein tunti pitempään :) Laukut sitten jätettiin säilöön lentokentälle.

Ilta vietettiin Espoossa ja tottakai herra Murphy järjesti yönäytöksen meille, kun joku huligaani hajotti voiman tuskissaan viereisen talon porttikongista ovilasit. (Matinkylässä ei kuulemma tälläisia järjestyshäiriöitä ole ollut aikoihin... että sitten nyt...)