Mysore mielessain

Ensimmäisten vieraiden tänne rantauduttua (hyvä mummo :) oli aika järjestää jotain tavanomaisesta poikkeavaa ja ehkäpä hieman mukavaakin. Sita mukavaosastoa on sen verta hintsusti Bangaloressa että vaati lähtea reilun 120 km päähän kaupungista, eli Mysore nimiseen pienempaan kaupunkiin.

Matka alkoi rentouttavalla ajelulla Bangaloren läpi, koska asumme vastakkaisella puolella kaupunkia mistä Mysoren tie lähtee. Nopsasti (1,5h) hurautimme koko kaupungin läpi ja sitten saattoi matka alkaakin pitkin nelikaistaista Mysoren valtatietä. 4 aikuista ja poika kuskin lisäksi meidän tilaihme Tata:ssa. Ilmastoinnin kanssa lämmöt pysyivät kohtuu siedettävinä, mutta hanuri osastoa se ei auttanut joten pientä puutumista oli havaittavissa perille päästyämme.

Olimme varanneet huoneet Ramanashree nimisestä hotellista ja kaikinpuolin näytti olevan yllättävän siisti ja työntekijät mukavan oloisia... jotain täytyy olla pielessä, ei tämä näin hyvin voi mennä... Sisäänkirjauduttuamme olikin lähes samantien tarkoitus lähteä tutustuun kaupungin suurimpaan kuuluisuuteen eli Mysoren palatsiin joka on valaistu lähes 100 000 lampulla.

Perille päästiin ja meitä olikin vastassa muutama tuhat inkkarituristia ja kymmenittäin kaupustelijoita, jotka toki valkonaaman nähdessään menivät ihan sekaisin. Kaupustelijoiden kirjo oli sekava, oli setiä jotka myivat huiluja, käsin kaiverrettuja korurasioita ja sitten myös pikkupoikia jotka myivät ilmapalloja, jotain magneettileluja ja sen semmoista. Yhteinen nimittäjä kaikille oli ärsyttavyys... Ei hetken rauhaa koko reilun kolmen tunnin aikana. Siihen kun lisää sen että tässä paikassa me olimme ilmeisesti lähes yhta iso nähtävyys kuin itse palatsi, niin lukija voikin arvata kuinka ohimolohkossa alkoi paine kasvaa. Koko ajan oli joku ottamassa meistä kuvia joko röyhkeästi kyselemättä tai sitten kysymällä saako tulla meidän kanssa kuvaan. Lisäksi toki nuorta herraa kävi jokainen jolla oli hame(eli lähes kaikki...), puristelemassa poskesta ja taputtelemassa milloin mihinkin. Loppuvaiheessa alkoivat kommentit alkuasukkaille olla jo kohtuu tylyja ja varmaan moni pahoitti mielensa, mutta ei enää jaksanut olla kohtelias...

Olimme ensimmäisä kertaa palatsin alueella ennen pimeää joten nähtiin palatsi kunnolla auringon valossakin ennen illan valoshowta. Yllättäen hieman ennenkuin aurinko kerkesi painua horisonttiin alkoivat vartijat vihellella pilleihin ja he ajoivat kylmasti koko ihmismassan pois alueelta. "Siis mitä helv..." ajattelimme, oliko tämä nyt tässä. Hieman porukassa pohdittuamme tuli meidän kuski sattumalta paikalle ja selvisi että on tapana ennen valojen sytyttamistä että palatsialue tyhjennetään ja päästetaan takaisin rajatulle alueelle kun valoja aletaan sytyttämään. Tämä ku ois tietty oltais tultu vasta siina vaiheessa, mutta nähtiinpäs oikeassa valossakin nyt tuo palatsi.

Ajattelimme kuluttaa aikaa palatsin ohessa olevalla pienella markkinapaikalla, mutta se oli jonkin sortin virhe kun taas tuo valkoinen naama aiheutti melkoisen hälinän inkkarimyyjien keskuudessa. Ei hetken rauhaa että olisi itse rauhassa saanut katsella mitä oli tarjolla. Eikä auttanut edes tylysti sanoa, ettei kiinnosta ja lähde käveleen siitä. Sitkeästi muutamat myyjät roikkuivat melkein koko kierroksen meidän perässä pikkuhiljaa hintaa tiputtaen. Ainoa keino millä noista pääsi eroon oli sanoa todella tylysti että sinä otat minua niin paljon pattiin tuolla touhullas että en osta sulta mitään. (toki äänen sävy ja ilmeet olivat jo tassa vaiheessa sellaiset että ehkä jo sekin ne ajoi pois)
Ehkä opetukseksi tai kiitokseksi palattiin ensimmäiselle kojulle jossa kaveri oli vain kerran ehdottanut meille oman laatikkonsa ostoa. Kerrottiin sille että se ansaitsi sillä muutaman artikkelin myynnin meille, koska oli älynnyt jättää meidät rauhaan. Pienen tinkauksen jälkeen ostettiin n. 7 eurolla kaksi reilun maitopurkin kokoista käsin kaiverrettua korurasiaa ja pieni pehmotiikeri. Vielä tämänkin jälkeen muutama tyhmän sitkeä ukko laahusti perässä tehden kokoajan parempia tarjouksia, mutta yllätten jäivät nuolemaan näppejään...

Pienen odottelun jalkeen portit aukaistiin jälleen ja päästiin palatsin alueelle takaisin. Valoja oltiin pikkuhiljaa sytyttelemässä mutta kohtuu pimeänä oli viela koko mökki. Muutaman sytytys/sammutus vaiheen jälkeen päätti joku päävaloinsinööri nykäista kahvasta ja kaikki 97000 lamppua syttyivät samanaikaisesti. Täytyy sanoa että vaikken ole mikaan kummempi kulttuurin ystävä, ni tätä kulttuuria jopa minäkin ymmärsin. Oli aika vaikuttavan näköistä. (loytyy muuten Googlettamalla: 'mysore palace')

Palatsista päästyämme palattiin suoraan hotelliin ja päätettiin että tältä päivältä riitti. Sen verran vielä pitää mainostaa hotellin huonepalvelua että tosi hyvän iltapalan sai tilattua, eikä maksanut paljoa. Kahdelle Nan-leipää, ranskalaiset,kana leivät munalla ja tuoremehut n. jotain 7 euroa... Oli oikeastaan luksusta laittaa nukkumaan kerrankin todella aikaisin (ennen kymmentä siis) ja kaiken lisäksi oli tosi rauhallista ja hiljaista...

Illalla/yöllä sitten kaikki muuttui. Ilmeisesti koko kerroksen käytavästä tehtiin yhteinen bailumesta kun sen verran kova meteli siellä oli. Ainakin inkkareilla oli huoneidensa ovet auki käytävään. Ja lapset toki aiheuttivat isoimman metelin, jatkuvaa kirkumista ja huutoa jonnekin yö kahden tienoille ja sitten aamuseiskalta alkoi ensimmäiset heräileen ja huuteleen uudestaan. Että otti pattiin, olisi pitänyt käydä avautuun yöllä asiasta mutta ilmeisesti oli sen verta väsynyt ettei kyennyt nouseen sita vertaa...

Nooh, tuostakin selvittiin ja itseasiassa aamiaisen jälkeen oli jopa hyvä fiiliskin jälleen. Nimittäin aamupala oli jotain mitä Intiassa ei olisi uskonut, löytyi jopa nakkeja ja muroja yms länsimaisen oloista... Eli todellakin voi tätä hotellia suositella länkkareille, veikkaan etta tämän parempaa ei Intiasta loydy... (lukuunottamatta toki 5 tähden hotskuja, meilla tais olla 3 tähteä...)

Tämän päivän agendana oli lähella olevan kukkulan päällä käynti seka Intian suurimmassa ja hienoimmassa eläinpuistossa vierailu. Kukkulan laella oli temppeli johon parituhatta inkkaria jonotti ihmeellisen hyväntuulisen oloisena. Itsellä meinas alkaa suupielet painuun alaspain jo pelkästa heidän seuraamisesta, miten kukaan jaksaa jonottaa tuntitolkulla helteessa että nakee jonku pienen temppelin... Noh, me nähtiin se ulkoa ja pienen kierroksen jalkeen päätettiin palata takas alamaihin... Melkoinen turistirysä se kukkula oli eikä kovin monesta paikkaa pystynyt edes maisemia katsella. Parhaat kuvat sai tienvarresta ylos- ja alaspäin mennessä.

Eläinpuistoon mennessämme pysähdyimme varmaan yhden Intian kalleimman hotellin eteen ottamaan kuvia. Palatsi oli ollut jonku viimeisen Maharadzan palatsi ennenkuin hallinto sen otti huostaansa ja nykyään se olikin hotellina. Hotskun edessä oli mukavan oloinen ukko joka soitteili pientä kookoskitaraa ja sai jutuillaan ja taikatempuillaan huijattua meidät ostamaan kitaransa (maksoi n. 1,5 euroa :) Hänen mukaan v. -98 oli Steaven Seagal (hiiirvean iso mies kuulemma) yöpynyt siellä ja katsellut hänen taikojaan...

Puistoon päästiin valkoisen kivuttomasti kun liput saatuamme meidät ohjattiin jonojen ohi suoraan portille. Joskus on mukavakin olla valkoinen. Puistossa oli kirahveja, tiikereita, Intian-/Afrikan norsuja, virtahepoja, kaikenlaisia apinoita ja lintuja jne... Johtuen hirveästä helteestä jouduttiin aika pikaisesti käymään lapi koko puisto, joten hiukan vaillinaiseksi meillä kokemus jäi. Ja täälläkin nuo prkleet eivät antaneet hetken rauhaa. Väsynyt nuoriherra yritti nukahtaa useaan otteeseen mutta juuri kriittisellä hetkellä joku roikkui poskessa kiinni ja niin karisi aina unet silmistä. Viimeisille "yrittäjille" tuli oltu varmaan jo niin tyly että pahoittivat mielensä, mutta ei voi mitään, ei enää jaksanut hymyillä ja olla yhtenä "eläimenä" muitten joukossa...

Kotimatka menikin sitten enempi torkkuessa ja muutenkin nopeemmin ku kysäisin ennen lähtöä kuskilta että keretäänko reilussa kolmessa tunnissa takas. Kuski lupas että keretään viideksi kotiin. Lupaus piti ja oltiin 2 min vaille viisi kotona eli n. tunnin kuski sai nipistettyä kun painoi kaasua. Reissu oli kohtuu hyvä kaiken kaikkiaan ja Mysorea voi suositella ihan kaikille. (tosin lapsiperheen kannattaa liimata vaunuihin lapun että "Ei koskettelua eikä kuvaamista!" )

Rahankylvöä Intiassa

Ekaa päivää lomien jälkeen töissä ja pihalla kuin lintulauta... Ihan lomafiiliksissa vielä ja rehellisesti julkisesti sanottuna työnteko nappais enemmän kuin ehkä kellään työnteon historiassa koskaan... Mietin ilmeisesti jotain sen suuntaista etta katsoisko vaikka 10 h putkeen salkkareita(ehkä tuskallisin juttu mita nopeesti tulee mieleen) ennemmin kuin tekis loppupäivän töitä, koska ajatukseni pääsivät niin harhailemaan että sattui seuraavanlainen "kommellus".

Olin hopussa menossa syömään ja mukanani oli kirjekuoressa muutama tonni paikallista valuuttaa. Oli nimittäin hiukan likviditeetti vajetta tuolla käteisrintamalla ja piti lähettaa kuskin mukana sitä hellulle kämpille. Touhotin sitten, niinku mulla on kuulemma joskus tapana, äkkia vessan kautta kohti ruokalaa. Huomasin alakerrassa että jotain puuttuu, eli juurikin se kirjekuori rahoineen jäi vessaan. Ei kun rip rap vauhtia hissilla takas vain huomatakseni että oli kuori hävinnyt. Euroissa summa ei ollut mikään huimaava, mutta harmitti silti jos joku sen jo kerkes nyysiä.

Aloin katseleen ympärilta jotain siivooja yms ja kysyinkin ekalta vastaantulevalta mistä vois tollaisen "löytötavaran noutaa". Ukko haukkoi henkea ku kala kuivalla maalla eikä osannut sanoa yhtään mitään. Onneksi vieresta sattui kaveleen ohi kaveri joka oli juuri kiikuttanut kuoren alakerran turvamiehille... miten sattuikaan sopivasti. Noh, siitä sitten kertoon turvaukoille etta mulla hukkui kuori vessaan jossa oli x määrä valuuttaa ja erittelin vielä minkälaisina seteleina summa oli kuoressa. Lisäsin vielä minkä kerroksen tiettyyn vessaan sen hukkasin ja sen että kuoressa oli päällä minun täydellinen nimi kaikkine yhteystietoineen.

Siitäpä alkoikin sitten paperi ja puhelumaratoni minkä päätteksi loysin itseni kävelemassa pihalla vartijan kanssa tuntemattomaan päämäärään... Voikohan rahan hukkaamisesta saada Intiassa isonkin tuomion? :)

Matka päättyi yhteen vartijoiden koppiin joka ilmeisesti oli joku "päävartijan" yms toimisto. Päättelin sen siitä kun tämä meidän aulassa niin tiukan näkoinen sälli muuttui hiirulaiseksi joka pälyili pelokkaana näkyiskö kopissa ketään. Eihän siellä, yllätys sinänsä, ketään ollut. Niinpä soiteltiin taas jonnekin ja kovasti 'sir' sanoja ja nyökkayksia tyhjille seinille tuli puhelun aikana. Kuulemma puolen tunnin päästä joku tulee sitten mulle luovuttaan rahat. Niinpä jätin jannun täriseen koppiin ja lähdin itse syömään.

Reilun parinkymmenen minuutin päästä palasin ja siellä pääjehu olikin jo epä-Intialaisesti etuajassa paikalla. Niinpä sitten jatkettiin rahojen luovutus seremoniaa merkkaamalla johonkin isoon ja paksuun mustaan kirjaan: mitä oli tapahtunut, missä, kuka löysi ja mitä ja milloin ja tietenkin mun piti itse kirjoittaa kaikki tietoni ja luvata pyhästi vastata kaverille maililla että olin hukannut ko. summan rahaa ja vastaanottanut kaiken häneltä tuona herran päivänä.

Ehkäpä jotain tästäkin oppi... not... huomenna uusin kujein kohti seuraavaa Intian kommellusta.

UGH, intiaani-insinööri on puhunut!

Suomen reissun jälkeisiä tunnelmia

Suomen reissu meni niin kuin arvata saattaakin, nopeasti ja tuntui että ihan kaikkea ei kerennyt tehdä. Onneksi meidän "päämaja" ei ollut oikeassa Suomen kodissa joten ei ollut niin kauheaa lähteä toisten nurkista rauhoittumaan tänne Intiaan.

Suomessa tuli tehtyä kaikkea mitä oli suunniteltukin, esim oltiin Levin mökillä pari päivää, Sodankylässä käytiin myös pikaisesti. Allekirjoittanut kävi kerran pikaisesti höntsäileen kaukistakin ja tulipa todettua että Intian tekemättömyys tuntui kehossa. Ei ois uskonut että on edellisenä kesänä Maratonin laukkonut kun siihen malliin oli keuhkot tukossa. Tämä asia tullaan kyllä korjaamaa, se on varmaa!

Takaisinpäin Intiaan alettiin valumaan Helsingin kautta missä oltiin muutama yö. Eipä ollut pääkaupungissamme talven tuntua vaikka lähtiessä oli toki pakkasta n. 5 astetta. Matka meni mallikkaasti ja jopa niin hyvin että muutama tunti ennen perille pääsyä alettiin jutskaileen kuinka hyvin meillä on noi reissut mennyt... ei olisi pitänyt :(
Noin tunti ennen Bangaloreen laskeutumista tuli lentoemäntä kysymään että "Are you mr Lehmusvuo?" Kerkesin jo miettiä että auttaisko mitään jos vastaan etten tunne kyseistä jannua. Vastasin kuitenkin että minähän se, mitäs emännällä mielessä? Lentoemo tuumaili että teidän laukut San Franciscosta eivät ole koneessa ja teidän tulisi ottaa yhteyttä maahenkilökuntaan.
En jaksanut edes alkaa korjaileen mistä oltiin tulossa ku sen verta otti pannuun.

Että semmosta sitten, meillä oli kaikki meidän tavarat pojan "taistelupakkausta" lukuun ottamatta ruumassa (ekaa kertaa ei otettu yhtä käsimatkatavara laukkua sisälle koneeseen...)
Siinä sitten loppumatka mietittiin että mitä tehdään jos ne häviävät kokonaan jne.
Noh onni onnettomuudessa meillä olikin vain yksi laukku jäänyt Hesaan turvatarkastuksen takia... Kaiken lisäksi laukussa oli vain aikuisten vaatteet ja laukku tulisi jo seuraavan päivän koneella.

Hässäkän takia emme sitten kerenneet surkutella Intiaan takaisin tuloakaan joten meni siltäkin osalta periaatteessa ihan hyvin. Toki tuotiin myös sitten Suomesta joku paikallinen flunssa tuliaisena ja sitä on sitten enempi ja vähempi porukassa täällä podettu ekat päivät.

Vielä yksi tapahtuma on tässä välillä kerennyt tapahtua mikä ansaitsee tulla kirjoitetuksi. Touhusin koneella eräänä päivänä kun jostain tuli savun hajua, tarkistin pikaisesti että se ei tullut koneesta modeemista yms. Jäljitin pikaisesti että savun haju tuli käytävästä. Aukaisin oven ja sieltä pöllähti ihan rehellisesti kunnon tujaus savua sisälle! Juoksin parvekkeelle
tsekkaan olisko savua myös sisäpihan puolella ja seuraavan kerroksen viereisestä asunnosta tuli savua ihan tupruamalla ulos (tiesin siis heti että jotain siellä palaa)

Noh, äkkiä rätti oven alalaitaan ja juoksin alakertaan hälyttään vartijat. Siellähän pojjaat höpöttelivät niitä näitä eivätkä olleet millänsäkään kun ilmoitin että ylempänä palaa. En jäänyt enempiä sinne ihmetteleen vaan juoksin takaisin oman kerroksen ohi ja seuraavaan. Jos meidän kerroksessa oli savua niin että se ahdisti henkeä niin seuraavassa piti jo mennä kyyryyn että näki edes jotain. Lähdin varovasti kyyryssä etenemään kohti nurkan takana olevaan naapurin kämppää. Ensi vilkaisulla nurkalta näin jo sakean savun läpi että asunnossa oli liekkejä. Tässä vaiheessa tajusin kuitenkin että ei tämä ihan oikea tulipalo voi olla koska ovi oli auki ja vartijat eivät reagoineet millään tavalla. Jatkettuani "savusukellustani" alkoi näkymä tarkentua ja itseasiassa kämpässä oli keskellä olohuonetta rakennettu pieni tulisija jossa paloi ihan oikeat halot... Siis nämä prkleet oli päättäneet pistää nuotioretken keskelle kerrostalo kolmiota ja vieläpä niin että oli ovet auki käytävään! Kyselin ukoilta että mikä meininki ja voisko oven laittaa kiinni ku alemmissa kerroksissa alkaa happi loppua ja kämpät löyhkäät kohta ikuisesti savulle. Kuulemma oli jotain "religious" häppeninkiä ja lopuista en saanut selvää. Niinpä tein ainoa asian mitä tollaisessa tilanteessa voi tehdä. Juoksin alakertaan nappasin kameran mukaan ja tein vielä toisen sukelluksen mutta tällä kertaa videoiden koko homman. Aika mukavasti oli montut auki kämpässä olijoilla kun valkoinen poika kampesi itsensä uudelleen heidän korsuunsa ja vieläpä kamera kädessä. Kävin vieläpä ihan Intialaisella röyhkeydellä ihan sisällä asti. Siitäpä saivat kun ovat kuvanneet meitä pitkin komennusta milloin missäkin. Kosto on suloinen! ;-)

Päästyäni silmät vettä suihkuten takaisin kämpille oli meidän siivoja jo selventänyt että on ihan normaali kuvio. Siellä vain "manattiin" upouutta kämppää asuinkelpoiseksi (jotain hinduhommeleita siis) Näin valkolaisena väittäisin että siinä asunnossa ei ilman savun hajua asuta ilman täydellistä remonttia... Ei se savussa oleskelu näyttänyt ihan vaaratonta olevan kun parvekkeella oli aika pökkyrän näköisiä vanhuksia ja yksi poika huuteli olevansa "apina"-poika (monkeyboy) Toki ymmärtää miksi ovet oli auki käytävään ja sisäpihalle... olisivat kuolleet häkämyrkytykseen ennen kuin kukaan kerkeää Gandhia sanoa. Oispa jännä nähä miten Suomen paloviranomaiset reagois ku inkkarit alkais siunaileen kämppiään samaan tapaan siellä kotona :)


Olipas kuitenkin yksi ihmetyksen aihe lisää tähän kummallisten asioiden tyyssijaan jota myös Intiaksikin kutsutaan... Nyt joutuu lähteä haukkaan raitista ilmaa ja huuhteleen savuiset silmät joten lisää juttua seuraavalla kerralla...