Agrea ja oikeuksia

Täällä Intiassa törmää aika usein tilanteeseen että puhuttaessa elämästä, tai mistä tahansa asiasta missä voisi olla vaihtoehtoina työ tai joku muu elämän osa-alue, valitsevat he työn. Olen miettinyt miksi he puhuvat vain työstä niinku se olis maailman tärkein asia (miehet eri toten) eikö heillä juuri ole muuta elämää... Valitettavasti ei ole. Selvisi kun haastattelin yhtä ulkomaalaista kouluttajaa että Intiassa on tapa jossa perheen tytöt naitetaan ensin ja vasta sitten miehet ovat vuorossa. Ja samalla perheen miespuoliset lapset ovat vastuussa rahallisesti näistä naimahommista. Siihen kun lisätään etta normaalisti mies lähettää vanhemmilleen n. 60% palkastaan ja aika usein muutenkin hoitaa vanhempiaan, alkaakin mun henkis-matemaattinen yhtälö olla kohtuu valmis. Miesten sosiaalinen elämä on ns. "On-hold" eli periaatteessa lyöty parkkiin jopa 40 vuotiaaksi asti... Esimerkiksi yksi kaveri oli reilut 40, hänella oli kolme siskoa ja sairaat vanhemmat joita hän hoisi ennen ja jälkeen työpäivän... Hiukan oli kuulemma pojalla agrea ja turhaantumista elämäänsä... Onko tuo nyt kumma, että he jutskaavat sulle vain työhommia kun elämässä ei ole ollut oikeasti vielä yhtään muuta, tai että miehet ovat aggressiivisia ja itsemurha yms luvut ovat korkeat... Muitakin rajoituksia on, varsinkin täällä Intian "kehittyneimmassä" "puutarha" kaupungissa... Esim muuan viikko sitten kaupungin viskaalit päättivat etta Rock yms kiivas musiikki on pahasta ja kielsivät kaikista ravintoloista tuon paholaisen tuotteen... Eikä homma jäänyt siihen, hetki myöhemmin pääsi heillä seuraava aivopieru ja päättivat suuressa viisaudessaan kieltää tanssimisen ravintoloissa. Eli nuo aiemmin puhutut raasut joilla ainoa ajoittainen ilo oli käydä viikonloppuna (Bangalorelaisten ainoa hetki jolloin on aikaa itselle, me mukaanluettuna) juhlimassa, eivät saa sitäkään pientä elämän helpotusta enää... Toisaalta seuraava esimerkki hiukan selventää miksi ihmiset vaan suostuvat tekemaan hommia orjapalkalla ja hirveillä työajoilla yms. Yhdessä koulutuksessa puhuttiin ihmisten perusoikeuksista esim minulla on oikeus sanoa ei, minulla on oikeus tulla kohdelluksi kunnioituksella, minulla on oikeus että mielipiteitäni kuunnellaan jne.

Yksi nainen järjesti tiukan kinan kouluttajien välillä siitä että hänella ei oikeasti ole oikeutta tulla kunnioitetuksi ennenkuin hän todistaa ansainneensa sen ja lähes samaan hengen vetoon hän väitti kiven kovaan että häntä ei tarvi kuunnella jos hänen asiansa ei kosketa kuulijaa... (ja kaiken huipuksi aika useat kuuntelijoista yhtyivät hänen kommentteihinsa...!?
Meillä länsimaissa on totuttu että kaikilla on oikeus tulla kohdelluksi kunnioituksella kunnes todistaa ettei olekaan ansainnut sitä ja meillä on kuulijan asia päättää kuunneltuaan että mitä tekee kertomallasi tiedolla mutta vähintään kuuntelee mitä asiaa sulla on.

Täällä törmaa jatkuvasti ihmisiin joilla on hirveä työkokemus ja tietoa vaikka kuinka monesta työhön liittyvästä asiasta mutta normaalielämän kokemukset ovat 10 vuotiaan tasolla. Esim yksi kaveri kertoi kuinka hänella oli iso ongelma ja koulutuksessa yritettiin keksiä porukalla hänelle ratkaisuja tähän ongelmaan (hän oli ollut 2 viikkoa ilman projektia ja VAIN kouluttanut itseään) Harvoin olen nähnyt ketään niin paineessa ja epävarmana yleisön edessa, mutta kun jälkeenpäin kouluttaja kysyi hänelta: “Miltä sinusta tuntui?”, hän sanoi ettei hänella ollut vaikea olla siellä ja hän tunsi itsensa varmaksi ja pystyi helposti kertomaan asioista... Toki on mahdollista että hän ei kehdannut tunnustaa pelanneensä eli pelkäsi enemmän menettävänsä kasvonsa olemalla heikko. Silti tilanteen todellisuuden huomasivat ihan kaikki, joten olisi ollut ihan sama sanoa että jännitti niin että meinas virtsanpidatys kyky herpaantua... ni mie ainakin olisin tehnyt ;) Eli ensinnäkin hänelle 2 viikon (palkallinen) koulutus tauko oli ilmeisen selvästi yksi kauheimmista hänelle tapahtuneista asioista elämässä ja toiseksi hänella ei ollut kokemusta siitä että ihmiset kyllä huomaavat tiettyjä asioita ja silloin on ihan sama olla valehtelematta siitä.

Kokemuksien puute aiheuttaa myös sen että täällä ihmisten keskimääräinen kyky nähdä tekojensa seuraamukset tai yleensäkin miettiä tulevaisuutta tuntuu olevan aika heikko. Varsinkin alemmissa sosiaaliluokissa tämä tulee tosi selvästi esille. Esim auton kuljettajat harvoin omaavat minkäänlaista ennakoivaa ajotapaa vaikka olisivat ajaneet jo yli 10 vuotta ammatikseen... Eli kiihdytellaan ja jarrutellaan ihan päättömästi vaikka selkeästi olis ollut nähtävillä että hiukka passaillen olisi päässyt tilanteesta ohi ilman mitään jarrutuksia... Suomessakin tätä idiotismin muotoa ilmenee, muttei ihan niin isossa mittakaavassa :)
Ni ja toki nuo seinillä kaverin käsien varassa roikkuvat maalarit ovat oiva esimerkki tästä.

Tokihan ylläolevia ei voi yleistää kaikkiin esim ulkomailla olevat ovat juuri se "hyväosainen" porukka joilla on ollut elämässä muutakin yleensä kuin työ... ehkä...

Tämmoistä hiukan sofistikoituneempaa tietoa tällä kertaa (eikä välttämättä niin hauskaa juttua) mutta saavatpahan tuhannet tätä blogia lukevat älykötkin jotain vastinetta rahoilleen ;)

Intialaista saunomista

Meidän taloyhtiön club house on vihdoin ja viimein avattu eikä mennyt kuin reilut kolme kuukautta yli suunnitellun. Kerhotalossa on kaikennäköistä pelihallista sisäuima-altaaseen. Jopa sauna loytyy ja tietenkin Suomalaisena se kiinnosti kaikkein eniten allekirjoittanutta.
Niinpä muutama päivä sitten päätin ottaa pojan mukaan ja lähtea testaamaan Intialaista saunaa.
Eka yritys kariutui siihen että heillä oli joku sähköongelma jonka takia se oli suljettuna ja niinpä jouduttiin palaamaan kotiin.
Seuraavana päivänä sauna oli käytössa ja niinpä painuimme innokkaina (ehkä isukki hieman enempi :) kohti saunatiloja.
Siinä sitten poikaa riisuessani tuli paikan talonmies tai vastaava ukkeli tohkeissaan meidän luo. Kuulemma en voisi mennä saunaan pojan kanssa kun siella on hengenvaarallisen lämmintä.
Vai että hengen vaarallista, veikkailin että näillä varmaan on jotain 50 astetta... Päätin siis valistaa ukkoa hieman saunasta.

Suomensin hälle etta tulen tulen maasta jossa sauna on keksitty reilut 200 vuotta sitten(sauna yhdistys väitää että jopa 2000 vuotta sitten) ja meidän poika on ollut ekaa kertaa saunassa 3 kk ikäisenä (ja 80 asteen lämmössa) Lupasin vielä kirjoittaa hänelle lapun jossa vien lapseni omalla vastuullani tähän hengenvaarallisen kuumaan paikkaan. Noh hemmo häipyi kuin käärmeen kusi erämaahan kun jatkoin pojan riisumista välittämättä hänen mutinoistaan. Hetken päästä se tuli vielä kerran varmistaan että olenko täysissa ruumiin ja sielun voimissa kun olen pikku lasta viemässä siihen pätsiin. Vannoin että olen ;)
Ja mikä helvetillinen lämpö sielta huokuikaan vastaan... Korkeintaan 50 astetta maksimissaan.
Seinät ja katto raakalautaa joissa näkyi puuseppien lyijykynän jäljet yms. Penkit(lauteiden korvikkeet siis) olivat niinkuin jossain saunanpukuhuoneessa Suomessa (sentään istuin osat tuntuivat hioituilta ettei tikkuja tullut istumalihaksiin). Enempi tuli lämmin Miroa riisuessa ja pukiessa ku siinä lämpimässä tilassa mitä saunaksi kutsuivat... Eikä tietenkään edes vettä mitä heittää niille lämmitetyille kiville. Nelion kokoinen kiukaan korvike missä oli pieniä kiviä juuri sen verran yhtenä kerroksena että alla oleva metalliritila ei näkynyt kuin n. 50%:sti... Heittelin juomapullosta hiukan vettä että sai testattua kiukaan kyvyt ja eipä juuri vaikutusta ollut. Hiukan lämpipämpi kuin ihan keskipäivällä ulkona, mutta lattian rajassa ei ois kylla hikikarpaloakaan tarvinu vuodattaa...
Niin jäi mainitsematta se että ko. paikassa ei suihkuista tullut lämminta vettä joten aika eksentrinen saunakokemus oli... onneksi sentään oli hyttysiä lentelemässä saunatiloissa että oli edes hitunen tuttua tässä kokemuksessa.

Vois kysäistä haluaisko nämä intensiivikurssin saunomisesta, mutta eipä nappaa näillä aamuilla... (no joo onhan noita viela reilusti mutta sentään enää kaksinumeroinen luku ;)

Intialaisista uskomuksista ja jotain muuta pientä...

Tässä eräänä keväisen kauniina päivänä mystisessä Intiassa. Katselin ihaillen, pienen Tatan tummennetun ikkunan läpi, ohitse vilistäviä maisemia, jotka olisivat sopineet vaikka postikorttiin... Harmaita kerrostalon runkoja jatkuvana ketjuna ja niiden välissa sitten miljoona erilaista muuta kurjuutta... Havahduin sitten huomaamaan että yhden kerrostalo raakileen seinällä roikkui olkinukke jolla oli pirunpää.

Noh tätäpa sitten tivaamaan kuskilta ja selvisihän se tuonkin homman juju. Eli Piru on karkoittamassa kaikki hyvät sanat mita ohikulkevat voivat sanoa talosta (kun kehut taas puolestaan tuovat huonoa onnea...) Siitäpä sain idean kysella muistakin tavoista,sekä uskomuksista ja loytyihan niitä.

Meiltäkin tuttu musta kissa joka juoksee tien yli. Vaatii ajoneuvon pysäyttamisen (moottori häätyy siis sammuttaa) ja vähintaan 2 min odotuksen. Toinen ajoneuvoon liittyvä hommeli on sitten sian ja kulkupelin kohtaaminen. Mikäli käy niin ikävästi että sika koskettaa pirssiäsi, on se välittömästi myytävä ettet joudu pahaan onnettomuuteen. (ja toki pidettävä tämä omana tietona myyntitilaisuudessa :)
Ihan niin paha tilanne ei ole joidenkin muiden eläinten kanssa. Esim meidän kuski oli ajanut apinan päälle tässä muinoin. Hänen olisi pitänyt käydä uhraamaassa apina-temppelissa mutta ei ollut millään päässyt sinne. Niinpä parin päivän kuluttua hän ajoi siitä johtuen kolarin rekan kanssa. Ja viela yksi tarkennus, se uhraaminen toimii kuulemma vain n. 60% varmuudella... ;-)

Samalla matkalla tuli puheeksi kerjaläiset kun ajettiin ohi pienen telttakylän tuossa meidan sillan kupeessa. Eli kerjäläiset ovat pystyttäneet oman telttakylänsa meidän kaupunginosan vilkkaimmin liikennöidyn risteyksen viereen. Siita heillä on lyhyt matka häiriköimään valoihin pysähtyneitä autoilijoita... ja pyoräilijöitä, sonnilla tai riksalla matkustavia jne... Yllättäen jatkoin kyselemistä vaikkei mulla ole juuri tapana ja kuski kertoi että he tienaavat n. 4000-5000 rupiaa kuukaudessa kerjäämällä (valtion köyhille osoittamissa työpaikoissa he saisivat n. 3000 rupiaa + valtion osoittaman "lukaalin" kaupanpäälle)

Meditoin hetken itsekseni ja muistin siinä ohessa lukeneeni kerran lehdestä että 20 vuotta ansiokkaasti palvellut poliisi tienasi n. 10000 rupiaa/kk (175euroa). Kysyinkin kuskilta voiko se olla tosi että näin vähän tienaa. Ja tosiaan sen verta he tienaavat valtion maksamana palkkana, mutta sitten lisäksi he nyhtävät autoilijoilta ylimääräistä n. 500 rupiaa päivässa keksityilla syillä. Eli väittävät kaverin ajaneen ylinopeutta, mutta päästävät ystävällisesti heidät menemään nimellistä 50-100 rupian korvausta vastaan. Eli tällä keinoin pääsevat reiluihin 20000 kk palkkoihin...

Vertailun vuoksi meidän kuski tienaa n. 25000/kk (josta pois ajoneuvo kulut esim bensa jne...) Meidän siivooja taas tienaa n. 6000 rupiaa/kk. Suomalaisen ohjelmistoinsinöörin Intiassa tienaamasta palkasta en kommentoi etten provosoidu avautumaan tässä julkisesti... Sen verta voin paljastaa että sillä ei tosiaan esim palattaessa kotiin vaihdeta kämppää isompaan niinkuin on virheellisesti joissain yhteyksissä jopa luultu... Tässä vaiheessa täällä olevilla Suomalaisilla jotka jutun lukevat(vaikka tuskin jaksavat lukea Intiasta Intiassa...) alkaa varmasti hymyilyttaan ;-)

Tässäpä tällä kertaa tylyimmät, lisää matskua kun jotain ilmenee...

Sairaalakeikka ja mehiläisvainoa

Viime viikolla Intia näytti sen ikävän puolensa(eihän tosiaan ollakaan nähty kuin onnea ja autuutta...), kun parin päivän vatsa/oksennustaudin jälkeen meni hellulla nestetasapaino sen verta huonoksi että häätyi lähteä hakeen ihan ammattiapua.
Tiedossa oli vasta-avattu pulju n. 10 min ajomatkan päässä sinnepä sitten suunnattiin porukalla lauantai aamupäivän ratoksi.
Yllättävää kyllä paikka näytti ihan siedettävältä ja meidät otettiin ihan hyvin vastaan.(tais tuo naaman väri=rahaa taskussa, vaikuttaa kohteluun) Kuitattiin asiakkaan tiedot ja muutaman minuutin odottelun jälkeen (Rovaniemen "arvauskeskus" otappa oppia!) päästiin tutkinta huoneeseen mihin tohtori tulikin sitten lähes samantien. Ilmeisesti tilanne oli jo aika akuutiksi päässyt, kun lähes samantien tohtori passitti meidät toiseen kerrokseen, että saadaan potilaalle tiputus heti käyntiin.

Melkoinen hyörinä alkoi meidän ympärillä kun loppupäivän aikana varmaan 10 eri hoitajaa ja puolen kymmentä lääkäriä kävi meihin tutustumassa (toki muistivat pitää potilaan ykkös kiinnostuksen kohteena, mutta saipa tuo poikakin taas oman osansa :) Kovasti tutkimuksia otettiin ja lääkkeitä sekä eri liuoksia upotettiin potilasraukan kehoon, sanoisinko sopivasti. Mutta eipä hätiä mitiä alkuillasta oli jo selvää että oksennustauti oli jo hoidettu, jäljellä oli vain tuo vatsaosasto.
Niinkuin lukija jo varmaan arvasikin oli edessä yö sairaalassa. Tosin vain helluni vietti sen siellä koska tuumailtiin että ei ehkä ole paras paikka lapselle viettää yötä (tarjosivat nimittäin koko perheelle tuota huonetta) Huone oli muuten ihan asiallisen oloinen ja kuulemma heidän "deluxe sviitti"... Eli löytyi ilmastointi, TV ja jääkaappikin. Hintakin oli sen mukainen ja kovasti kyselivät että juuriko itse maksat että ei tosiaan ole vakuutusta. Tokihan meillä sellainen on mutta kuitilla saadaan sit jälkikäteen noi takaisin.
Seuraavana päivänä alkoi olla jo kotialähtö mielessä. Tohtorit lupailivat aamulla että toki onnistuu kunhan vaan ruoka pysyy sisällä. Ilmeisesti sen verta pelotti herroilla päästää valkoinen nainen niin äkkiä toipilaana pois, että keksivät pettämättömän suunnitelman.
Minun piti valmistaa koton ruokaa ja tuoda se sitten sairaalaan. Ilmeisesti ajattelivat että jos tuon äijän kokkaamat pöperöt pysyy sisässä ni silloin pysyy mikä vain... ja oikeessahan ne olivat, kyllähän mulla tuo kokinpeukalo on aika tasan keskellä karvaista kämmentä :)
Noh kokeilusta selvittiin hengissä ja ruoka pysyi kuin pysyikin sisällä. Niinpä seuraavaksi olikin tiedossa kotiutus ihan pian... puolen päivän jälkeen sanottiin että muutaman tunnin päästä. Kolmen maissa kerrottiin että ihan kohta ja parin uudelleen kysymisen jälkeen myönsivät että menee n. viiteen kun tohtori tulee... Puoli kuudelta kävin nätisti sanomassa että missähän se tohtori viipyy ja kuulemma kestää puoli kahdeksaan. (koko aika oltiin odotettu porukalla vain pois pääsyä, eli enää ei oltu annettu edes mitään tippaa tai lääkkeitä)
Hetken mietinnän jälkeen kävin ilmoittaan että voitte tuoda laskun me häivytään ja kas kummaa tohtori onkin tulossa "Only there in five minutes..." Itseasiassa ukko ilmestyi 5 minuutissa ja parin minuutin jälkeen lupas meidän poistua...
Vino pino lääkkeitä saatiin mukaan ja papereita myos. Kuulemma myöhemmin voin käydä hakemassa jotain virallisia kotiutuspapruja... Yksi lääkekin uupui ja se pitäis kuulemma hakea itse.
Toi lääke olikin sitten hauska homma, sunnuntaina käytiin lähdön jälkeen kolmessa apteekissa, työkaveri kävi firman apteekissa ja meidän kuski kuulemma 6 eri apteekissa ja mistään ei ko. tuotetta ollut saatavilla. Päätinkin käydä maanantaina sitten paperien haun lomassa kysymässä oisko jotain vastaavaa tuotetta saatavilla.

Sunnuntaina hommasin itse itselleni toisenkin syyn käydä sairaalassa. Nimittäin kävin uimassa meidän altaalla ja yhden vedon päätteeksi läimäisin käteni altaan reunalle. Ilmeisesti minä olen hunaja mehiläisten vihollinen numero yksi, kun altaan reunalla yksi sellainen väijyi minua ja pisti nimettomän nivelien väliin. (ja reilu viikko sitten yksi tuikkas minua selkään...) Vielä yksi huomio, meidän kuski kertoi ettei hänen koko elämän aikana ole yhtään pistosta tullut, olin siis melkonen "Orm-onnekas"..
Noh sormi turpos su-ma välisenä yönä yhtään liioittelematta vähintään kaksinkertaiseksi :) ... nooh, oli se ainakin iso ja jomotti niin maan pertanasti...
Siispä sitten maanantaina lekurille itkemään kovaa kohtaloani. Sairaalassa törmasin heti tuttuun hoitajaan joka sanoi että he valmistelee hellun paperit sillä aikaa kun sormeani tutkitaan. (arvatkaapa tässä vaiheessa oliko ne valmiina tutkimuksieni jälkeen...?) Lääkäri määräsi mulle antibiootti kuurin ja jotain muitakin lääkkeitä. Hieman päätin alkaa itse lääkäriksi ja menin pöljyyksissäni kyseenalaistaan herran diagnoosin... tyhmä poika... Kuulemma sellaisessa paikassa voi kehittää pahan tulehduksen kun ei pääse kudokset kunnolla paisuun ja ehkäpä jopa tulee kuolio... joopa joo... tai no ehkä se hiukan näytti jopa tummalta, otin siis varmuuden vuoksi kiltisti lääkkeet ja kiittelin häntä sormeni pelastamisesta.
Seuraavaksi lähdinkin hakeen papereita ala-aulan respasta. Paperit eivät olleet siellä vaan kuulemma 3 kerroksessa. 3 kerroksessa ei papereista ollut hajuakaan, vaan pyysivät odottomaan sen aikaa että ne haetaan 2 kerroksesta (menee 5 minuuttia) Puolen tunnin jälkeen ja parin kysymisen myös, mulle kerrottiin että paperit on tulossa kellarista! Tässä vaiheessa sanoin että nyt roudaatte ne paprut alakerran aulaan sillä aikaa kun käyn antamassa meidän nuorelle herralle juomista autossa. (nimittäin oli todella kuuma niissä sairaalan odotustiloissa, varsinkin kun vielä piti poika sylissä juosta kerroksista toisiin...
Hetken päästä palattiin poika vähemmän janoisena ja minä hiukka enempi ärtyneenä takaisin aulaan... yllättäen ei paprut olleet vieläkään siellä ja jouduin jälleen kysäseen millä vuosisadalla ne ovat tulossa ja kuinka monta kellarikerrosta teillä on kun menee yli tunti yksien paperien haussa...
Onneksi aulassa oli akvaario jotta toisella pojista oli hetkeksi jotain mitä tuijotella (ja samaan aikaan nuori herra viiletti käytävillä :) Noh, kuitenkin loppujen lopuksi reilun tunnin odottelun jälkeen saatiin paperit ja päästiin lähteen. Nyt onneksi alkaa olla tuo tauti voitettu ja toivottavasti lopullisesti...
Loppukirjoitus: Niinkuin varmaan fiksuimmat lukijat muistivat jäi multa kertomatta sen lääkkeen kohtalo jota ei löydetty lähes kymmenestä eri apteekista. Se oli turha lääke jota ei olisi edes tarvittu... arvatenkin... liekö sitä edes oikeasti olemassa, mutta saatiinpahan porukkaan liikettä...