Viimeinen ripitys...

No nih, kohta alkaakin olla Intia keikka pulkassa ja päivät menee kuin jäitä poltellessa... (viime yönä paukahti kympit viimeistä kertaa ja laskurissa enää yksinumeroinen luku)... Enää ei jaksa kirjoitella enempää ja alkaa näissä lopputohinoissa olla sen verta kädet täynnä, et ei taitais keretäkään... Niinpä jätänkin jäähyväiset tälle blogitouhulle, kuin myös niin uskollisille lukijoilleni. Tosin ne lukijat, jotka kuuluvat kaveripiiriini ei ole tarkoitusta, että näin käy. Itseasiassa muutamiin kavereihin, joiden kanssa yhteydet on olleet liian vähillä, on oltu pitkästä aikaa yhteyksissä ja aion jatkaa samaa rataa. Että siltä osin tästä keikasta on ollut hyötyäkin :-)

Eli ihan kohta tullaan takaisin ja tässä samalla joutessani terveisiä sinne kotomaahan: perheelle, sukulaisille, Jäkäpalleille, tutuille, tuntemattomille, työkavereille, Cable-Gay:lle, Salkkarien näyttelijöille, Matti Nykäselle, Iivana Julmalle ja muille jutuissani esiintyneille tahoille! Niin ja eritoten suurkiitos firmalleni, joka ”tarjosi” tämän ”elämysmatkan”....

Intia ja varsinkin Bangalore oli… noh, mielenkiintoinen paikka ja niitä kokemuksia mitä lähdettiin hakemaan tulikin tuutin täydeltä… Omakohtaisesti reissua varjosti järkyttävän huono sopimus/katteettomat lupaukset millä tänne lähdin, mutta siitä voi vaan syyttää itseään mitäs en "lukenut pientä pränttiä sopparissa" ja lähdin soitellen sotaan.

Apinaa koijattiin oikein kunnolla, mutta siitäkin pitää oppia, näitä virheitä en tule koskaan toistamaan se on varmaa. Suoraan sanottuna ilman isoja talousongelmia, keikka ei olisi ollut pahakaan, kun alkoi lopussa tottuun viikonloppuisin altaalla loikoiluun ja halpoihin vaatteisiin. (ainoat hyvät asiat mitä täältä ollaan pystytty keksiin vaikka minkälaisia aivoriihiä järjestäis) Mutta mitäpä noista veloista sun muista, niitä on ennestäänkin vaikka naapurin sioille syöttää, joten lisätään vaan pinon jatkoksi :-)

Toki kokemukset täältä ovat kasvattaneet ihmisenä monin tavoin (Keijo, en puhu painokäyristä enkä paunoista! ;-) Sinisilmäisyys ja tyhmän sokea luottaminen ihmisiin on karsiutunut. Itsenäisesti kun selvittelet esim lomamatkoja, tavarakontteja yms Intiassa, niin sen jälkeen hommien hoitaminen Suomessa on helppoa kuin hengitys... Kielitaito on kohentunut myos merkittävästi, niinkuin myös uskallus ylipäätänsä ryhtyä toimeen asiassa kuin asiassa. Myös tämä blogin pitäminen on kehittänyt tätä neliraajaista, apinasta hieman kehittyneempää oliota, kun on yrittänyt omia, joskus tahattomankin hauskoja köpöstelyjä siirtää lukijoiden korvien välissä sijaitseviin ymmärryskeskuksiin... Tiedä sitten näitä jorinoita pitää kehityksenä vai pitäiskö ennemmin puhua taantumisesta, päättäkää itse :) Ainakin voin hyvällä omatunnolla sanoa, että olen täysin rehellisesti kertonut asioista täällä. Mitään en ole kaunistellut, ehkä korkeintaan jotain asioita olen jättänyt kirjoittamatta (toki joitain juttuja olen värittänyt hieman, mutta fiksut lukijat osaavat varmaan ne asiat poimia tekstini seasta)

Ehkä tuo toisiin luottamisen vähentyminen on negatiivista kasvua osaltaan, kun haluaisi ennemmin elää maailmassa, jossa ihmisten sanaan ja hyväntahtoisuuteen voi luottaa. Eipähän se vain tässä globalisoituvassa maailmassa, missä tavoitellaan vain isompia voittoja ja parempaa katetta, taida olla mahdollista...valitettavasti.

Väittäisin, että olen tämän 9 kuukauden jälkeen kuin uudesti syntynyt rasistikin... ainakin Intialaisittain. Ei voi kuin ihmetella ylipäätänsä tämän kansan hengissä selviämistä ja kaiken lisäksi pärjäämistä osittain jopa kansainvälisestikin... Ihmettelen varmaan vielä eläkepäivillä näitä touhuja täällä... ja epävirallisesti sitten enemmän tästä osastosta saunailloissa yms tilaisuuksissa, missä aistia hämärtävien aineiden välityksellä hieman häveliäisyyden barrikadinini kaatuvat ;-)

Jutut voivat kuulostaa, jonkun mielestä jopa turhan valittamiselta ja siihen mielipiteeseen on kaikilla teillä rakkailla ”rivienitavaajillani” oikeus. Kuitenkin sanon puolustukseksi sen, että käykääpä kokeilemassa vaikka puolta vuotta Intiassa... ei ole muuten niinku matkaohjelmissa tai elokuvissa. Ja tarkoitan edellisellä ”oikeaa elämistä”, missä tappelet Kaapeliukkojen ja muiden ongelmien kanssa... Kun elät pölyn ja muun paskan keskellä paikassa, missä pelkkään kaupassa käyntiin saattaa tuhrautua reilut kolme tuntia. Missä ihmiset raatavat ruokapalkalla helposti 12 h päiviä ilman kiinnostusta edes miettiä voisko jotain parempaa yrittää... Missä ihmiset tekevät tarpeensa käytännössä omiin nurkkiinsa ja pitävät kaatopaikkoja takapihoillaan, sekä ovat täysin välinpitämättömiä ympäristönsä järjettömästä siivottomuudesta.(edellisessä puhun perus Intialaisesta en IT alan ns. paremmasta osasta) Eli jos puitteet ovat tämmöiset voisi olettaa siitä jotain hyötyvänsä muutenkin kuin henkisen pääoman kasvamisesta...

Sen verta kaikki täälla olijat (meidän lisäksi täällä oli 6 muuta ”SuomenIntiaania”) voimme toisillemme hattua nostaa, että harva uskaltaa lähteä tämmöiselle reissulle vaikka puheet olisivat minkälaiset, saati että jo lähtövaiheessa oli kaikki hyvin epävarmaa ja mistään ei ollut faktatietoa. Raha ja muut talousasiat ovat kuitenkin periaatteessa toissijaisia, jos elämässään on saanut jotain tälläista aikaiseksi. Näitä asioita muistellaan vielä pitkään... ja ehkä jo jopa kymmenen vuoden päästä muistoilla saattaa olla himmeä kultareunuskin, tai ainakin hopea... no pronssi nyt vähintään.

Monia oli myös tänne tulossa vieraileen ennen lähtöämme ja aika monesta vierailusta myös saimme nauttia. Kiitokset mummoille ja kummitukselle kun kävitte meille antamassa ”saattohoitoa” ja tekemässä lähtöprosessistamme kivuttomamman ;-)

Kiitokset myös niille muutamille, jotka epäilemättä vahingossa eksyivät blogilleni, mutta silti sitkeästi (laskurista päätellen) kävivät juttuja yhä uudestaan vilkuilemassa.(en siis itse käynyt päivittäin laskuriin lisäilemässä kävijöitä!) Enpä ois jaksanut kirjoittaa tietyn vaiheen jälkeen enää, ellei olisi tullut palautetta... Oli se sitten kohteliaisuutta tai aitoa kiinnostusta, niin jäipä tästä nyt itsellekin ikään kuin matkapäiväkirja tapahtumista. Meinasin nuo blogi tekstit muokata helpompaan muotoon ja olen jo näin osittain tehnytkin. Eli jos jollain on tosiaan niin tylsää että haluaisi viela erikseen lukea näitä teksteja dokumentti muodossa tai haluaisi pilata jonkun sukulaisen tai tutun sielunelämän allekirjoittaneen raapustuksilla, niin blogin pääsivulla olevasta osoitteesta voi niitä multa pyytää :-)

Suomenintiaani kiittää ja kuittaa! Ugh!

Kiitos ja anteeksi!

Intian Bangaloressa 1.9.2007 – 30.5.2008

Sami Lehmusvuo

Ps. Käynnistän blogin sitten uudestaan, kun ollaan seuraavalla komennuksella Intiassa... not....

... R.I.P ...

Valheita ja varkauksia

Tässa kuukausien mittaan on tullut tutuksi yksi hahmo ylitse muiden ja jälleen kerran pitaa muutama rivi uhrata lukijoiden ja minun lempi antisankarille.

Poislähdön kynnyksella (29 päivää vielä) on tullut ajankohtaiseksi alkaa prosessit kaikkien palveluiden irtisanomisille yms. Yksi asia niiden joukossa on kaapelin irtisanominen ja siihen takuuta vasten lainatun digiboxin palauttaminen.

Meidän oma lemmikkimme, asiakaspalvelijamme kaapelihusaari, sai meille kaupattua boxin tänne tullessamme. Kertauksena täällä boxia ei tarvita kuin hiukan parempaa kuvanlaatua ja muutamaa lisäkanavaa varten eli ei mikään pakollinen härveli ollenkaan. Kauppamies kun on ni sai meidät ylipuhuttua ottaan 1200 rupsakan takuuta vastaan tuon boxin. Nyt sitten selvis, että eipäs sitä rahaa saakaan takas, vaikka näin vakuutti naama peruslukemilla. Riippuen paikallisesta operaattorista ( eli meidän tapauksessa tuo cable-gay) voi vastuussa oleva henkilö jotain palauttaa, mutta varsinaisen kaapeliyhtion (Hathway) puolesta ei ole mitään korvausvelvoitetta.

Kirkkain silmin se suklaasilmä koijas apinoita taas ihan 100-0! Eikä ollu eka kerta ku meille valehtelee... Periaatekysymyshän tämä on kun ei puhuta ku 10-20 eurosta. Arvelinkin sillä rahalla pyytää arvon herraa Kaapelijohtajaa seuraamaan minua meidän 9 kerroksisen talokompleksin katolle, missa hänen kallisarvoinen kaapelihärvelinsa ottaa ensimmäisen ja sen ainoan lentotuntinsa... Voipi olla et alkaa huuli väpäjään ku hänen kuukausipalkkansa arvoinen kultakimppaleensa yrittää taistella painovoimaa vastaan... tana ja kele... Suloinen se on pienikin kosto!

Toinen periaate tasolla kyrsivä juttu selvisi myös ihan äskettäin (pahoittelut lähes törkeyksiin menevästä kielenkäytöstä, alkaa vaan tulla tunnit täyteen näitten kanssa)

Meidän siivoojamme kertoi vartijoiden järjestelmällisestä varastelusta. Eli ollaan hyvää hyvyyttämme annettu esim karkkia siivoojalle kotia viemisiksi omille muksuilleen. Täällä porttivartijat tekevät kaikille siivoojille yms alemman tason kansalaisille (Intialaisen keskiluokan mielipide, ei minun) täyden ruumiintarkastuksen ennen alueelta poistumista. Näissä tarkastuksissa vartijat sitten ottavat ”kermat päältä”. Esim meidän antamista namuista oli viety osa. Ja jopa rahaa ovat kuulemma vieneet...

Mun ajatusmaailmassa se on varkaus myos minulta. Niinpä ollaan mietitty, että tehdään ansa niille ja seuraavalla kerralla ku jotain annetaan mennään tsekkaan et häviskö jotain. Jos näin kävi ni onpas oiva paikka päästä purkaan hiukan ylimääräisiä patoutumia... Lukijalla herääkin varmaan nyt kysymys: Miksi mitään ansoja, eikä vaan suoraan menna huutamaan pää punaisena. Vastaus on mitä ilmeisin täällä olijoille: koska ei voi vaan luottaa edes siihen et siivooja puhuis täysin totta, vaikka vilpittömältä kuulostaakin.

Kyllä täällä on usko ihmisten rehellisyyteen hävinny ihan täysin... (siis Intiassa, Suomessahan kaikki puhuvat aina totta ;-)

Kummituksia ja asiakas"palvelua"...

Intiassa sattuu ja tapahtuu... yleensa tosin sattuu hitaasti ja tapahtuu vähän, mutta jotain olen onnistunut taas taltioimaan aivolokeroideni syövereihin ja jaan saman ystävällisesti lukijoille. (tiedä sitten kuinka paljon tuosta tiedosta on oman mielikuvituksen tuotetta, sen verta kummallisia tarinoita on tähän blogiin taltioitunut...)

Tässä muuan päivä innostui meidän kuski kertoileen kummitusjuttuja. Kuulemma oli hänen kuljettajakaveri ollut iltasella meidän työpaikan parkkipaikalla. Ihan normaalisti istuskellut autossaan päivän ja odotellut kuskattavaansa. (tällä taksikuskit tuovat siis herransa aamulla ja möllöttävät päivän autossaan, kunnes johtajalla on työpäivä ohi...) Siinä sitten kiireisen työpäivänsä päätteeksi oli auton takapenkille ilmestynyt kuin tyhjästä nainen valkoisessa kaavussa. Kasvonpiirteitä ei pystynyt tunnistamaan lukuunottamatta hampaita. Nainen oli pyytänyt kyytia jonnekin kaupungille. Ilmeisesti kuski oli hiukan säikähtänyt ja poistunut rauhallisesti ajoneuvostaan. Mikäli yhtään osaan Intialaisen otsalohkoon tunkeutua, väittäisin että kuljettaja raukka laski rennosti alleen ja poistui ikkunan läpi autosta, kirkuen vähintaan 105 desibelin* voimalla (huom * kappaleen lopussa tarkennus mitä tuo vastaa)

Meidän autonkuljettaja arveli herran kujeilevan ja oli varovasti kysellyt läheisen portin vartijoilta asiasta. Kuulemma säännöllisesti ovat kyseisen yliluonnollisen ilmiön havainneen eli nainen kuljeskelee pitkin tienoota kaapuinensa ja häiriköi mielen vik... ilmiöille alttiita ihmisiä. Melkein voisin maistaa niitä samoja sieniä mitä ovat herrat popsineet... melkein ;-)

* Pitkäaikainen melulle altistuminen voi heikentää kuuloa pysyvästi ja jatkuvalle yli 90 desibelin melulle altistuminen aiheuttaa lähes aina pysyvän kuulovaurion. (lahde: Wikipedia)

Intialaisten työnhausta ja työnteosta pitää jotain tarinoida, nimittäin sekin on oma lukunsa se. Täällä on yleisesti tapana että käydään työhaastattelussa ja työpaikan varmistumisen jälkeen lähetetaan oma luku-, kirjoitus- ja puhekyvytön serkun kaiman käly omasta puolesta töihin. Esim työkaverini kuski aikanaan hommasi vaimonsa meille siivoojaksi (tai piti hommata) Nainen kävi näyttäytymässa ja osoittautui ihan mukavaksi. Seuraavana päivänä kuitenkin meille ilmestyi ihan outo emäntä, joka tuntui olevan puhekyvytön (paljastui myöhemmin että pelkäsi meitä niin ettei pystynyt puhumaan) Osoittautui sitten myöhemmin olevan kaverin kuskin vaimon serkku joka tarvitsi työta enemmän. Onneksi Glory on osoittautunut kohtuu hyväksi siivoojaksi, ainakin Intian mittapuulla. Hieman tuntuu olevan ongelmallista ilmoittaa jos aikoo/joutuu olla poissa töistä, mutta muuten klaarannut hommat ainakin meillä mallikkaasti.

Työnteosta saatiin hyvä esimerkki työpaikallani olevassa kahvilassa. Meitä oli 6 Suomalaista ja mentiin työpaikkakahvilaamme, niinkuin joka aamu viimeisten 5-6 kuukauden aikana. Hieman vitsailtiin kun oli uusi kaveri töissä, että mitenhän se homma tänään toimii. Ihan reippaalta uus kaveri vaikutti ja otti ihan paperille meidän kaikkien tilaukset. Hieman normaalia pidemmän odottelun jälkeen saatiin tilaus pöytään. Ja ihan kahdelle tuli sitä mitä oli tilattu!

Meidän tilaus: 1 Cafe latte, 2 teetä ilman mitään mausteita, 3 mustaa kahvia ja 2 donitsia sekä muffinssi.

Saatiin: 2 teetä maidolla maustettuna, 2 mustaa kahvia ja 1 donitsi

Eli ensimmäinen ja viimeinen meistä sai sitä mita oli tilannut. Tämä esimerkki kertokoon normaalin intialaisen kuuntelemis asteen... Sekin jo kertoo jotain että minä vielä päivien jälkeen muistan tuon tilauksen eikä minulla ole sitä paperilla...

Kahden päivän päästä oli jo parempi tilanne, kun tehtiin täsmälleen sama tilaus ja saatiin:

4 mustaa kahvia, 1 Cafe Latte ja 1 donitsi seka muffinssi eli jo 4 meistä sai täsmälleen mitä tilas...

Täällä näitä asiakaspalvelun hiomattomia timantteja (niinku meidän Gable gay. kts. aiemmat tarinat...) riittää. Voisin kertoa vielä kuinka hyvin kaupassa työntekijät osaavat käyttää kassajärjestelmiään, mutta yllä olevasta osaa fiksu lukija jo päätella koko homman. Sanotaanko nyt näin, että joskus on parempi asiakkaan käyda veloittaan henkilökohtaisesti maksu itseltään, ainakin jos haluaa esim Suomalaista Visaa käyttää... huh huh, enää 41 onnellista Intiantäytteista päivää täällä... Kuinkahan sitä toipuu Intia-ikävästä paluun jälkeen...

Myrkkyä ja koskettelua...

Isompia ei Intiassa tapahdu, mutta muutamia havaitsemiani asioita haluan jälleen kaikelle kansalle valottaa.

Täällä noiden kemikaalien ja myrkkyjen käyttö on hiukan erilaista kuin meillä kotona ja samalla myös työturvallisuus.

Muuan päivä (tai itse asiassa useina päivinä) olen sivusta seurannut kun suihkulähteisiin kaveri ripottelee (sillä on kumihanskat ja hengityssuojaimet yms ) jotain myrkkyjä. Siella sitten kelluvat selallaan ukon vanavedessä, niin sammakot kuin hyönteiset jne. Sit samoissa altaissa siivoojat menee avojaloin vain lahkeet käärittynä sekä myös avokäsin ja siivoavat pohjat/ keräävät roskat ja elukan raadot. Saattaa siinä pikku Raju raukalla ihoa kutittaa illalla ennen nukkumaan menoa... tai se mita ihosta on jaljella näitten tököttien jälkeen...

Toinen hyva esimerkki on moskiitonmyrkyttäjät. Meidän ja naapurin taloyhtiöissä joka ilta hämärän tullessa tehdään moskiittomyrkytys. Eli ukko vetää semmonen lehtipuhaltimen näkönen härveli, jonka suutin on taaksepäin, kyljessä ympäri taloyhtiötä. Savua tulee ku limudiskoissa ennen vanhaan mutta ei ole vaan niin vaarattoman tuntuista hengitella. Samaan aikaan meidän tenniskentilla on käynnissa lasten Karate ja Tennis tunnit. Myös kaikki yhtiön sata turvallisuushenkilöä saavat osansa tuosta savutuksesta. Tämä sama toistuu päivästä ja vuodesta toiseen... Mitähän semmoset myrkyt tekee hengityselimille kun kaikki pienet mönkivät ja lentävät elukat makaa repo rankoinana pitkin pihoja iltapuhdistuksen jälkeen... Sentään en ole nähnyt lepakoita tai lintuja kuolleena, mutta ne varmaan ovatkin sen verta viisaampia, että tietävät häipyä imppaamasta hengen vieviä aineita.

Toinen juttu on noi miesten väliset ”ystävyydet” ja koskettelu yleensä...

Mies ja nainen eivät saa yleisellä paikalla osoittaa mitään hellyyttä tai läheisyyttä. Esim muuan päivä oli lehdessa juttu, että poliisi oli pidättänyt pariskunnan irstailemasta keskuspuistossa (olivat häpeilemättä kulkeneet käsi kädessa) ... Mitä perversseja! Se oli niille synnintekijoille ihan oikein ja toivottavasti siveyspoliisi antaa todella tuntuvan tuomion :)
En edes uskalla ajatella mitä ois käyny jos oisivat esim suukotelleet. Varmaan poliisi olisi Amerikan malliin pamputtanut ne, tai ehkä pikemminkin muut paikalla olijat pieksäneet niinku täällä on hauskana tapana. Vielä hullummaksi ton tekee se, että sitten samaan aikaan pojat ja raavaat miehetkin kulkevat käsi kädessa. Ja muutenkin koskettelevat toisiaan siten kuin, ennen Intia reissua, vitsailin itsekin olevan Ruotsissa tapana. (anteeksi ruotsalaiset, en enää kerro yhtään homo vitsiä...)

En voi millaan uskoa selityksiä mitä meille kerrotaan esim kulttuurikoulutuksessa, että kyseessä olisi vain miesten tapa osoittaa ”syvää” ystävyyttä. Ei vaan pysty sulattaan... Jotain tekemista on sillä, että avioliitot järjestetään ja, että miehet pääsee ”puuhasteleen” naisten parissa vasta joskus 30 iässa tai jopa myöhemmin. Pahoin pelkään, että tommonen epänormaali kuvio missä yritetään valtion/uskonnon yms varjolla blokata normaalit ihmisten hormonaaliset ja tunnepojaiset toiminnat, aiheuttaa sitten aika pahoja lieveilmiöitä. Taitaa hyvä esimerkki olla Katolisen kirkon papit kuoripoikineen... tai no voiko tuo ”hyvä” esimerkki olla, paha pikemminkin.

En jatka syvempää tarkastelua, mutta lukijat varmaan näkevat ”kuvan” minkä aiheesta ”maalasin” verkkokalvoillenne ;-)

Tosi mielenkiintoisia piirteitä tai vastakohtaisuuksia näitten toiminnassa on tuonkin asian suhteen. Nimittäin pojat voi vyötärön yläpuolella tehdä vaikka mitä kosketteluja tms. mutta koskeppa vahingossa esim omalla jalalla toisen jalkaan. Silmän räpäyksessä on kaveri tehnyt seuraavan liikesarjan: hän koskee sinua polveen tai reiteen, vie kätensa omalle rinnalle ja siitä otsaan. Samalla hän mutisee hiljaa jotain rukouksia tai vastaavia. Tämän taustalla on se, että jalkaa koskettamalla on koskenut hänen jumalaansa tms. Sitten hänen täytyy ”puhdistaa” itsensa tuolla liikesarjalla... Minun mielestä toi on vaan vastatoimi sille, ettei miehet julkisesti siirtäis tuota koskettelu osastoa vyötärön alapuolelle, mutta se on vaan minun mielipide... en minä oikeasti asiasta mitään tiedä, kuhan joutessani ihmettelen...

Vieraana Intialaisessa kodissa

Meidän Intialainen siivooja kutsui meidät vanhempiensa luo syömään ja pakkohan se oli menna ku toiset kutsuvat. Hieman allekirjoittaneella mietitytti notta tuliskohan noita ”seuraamuksia”, mutta mentävä oli ku luvattiin.

Mohan kävi nakkaan meidät viereisen sillan yli odotteleen Glorya (meidän siivooja on muuten harras kristitty... mistähän sen nimi on keksitty...) ja hiukan epäuskoisena varmaan lähti paikalta. Nimittäin kovasti piti hulluna, että valkoiset(ylintä kastia siis) menis lähes alimman kastin kansalaisten luo syömään. Vaikkei kastijärjestelmää enää olekaan, ni silti esim meidän taloyhtiön ”rikkaat inkkarit” pitää heitä kerjäläisinä. Kuulemma menetetään ”arvomme” jos mennään sinne ja ruokakin on semmosta että meidän vatsa ei kestä. (onneksi kesti eikä kellään tullu mitään oireita)

Ei montaa minuuttia tarvinnut odotella, ku alkoi porukkaa kertyyn ihmetteleen viittä valkoista, jotka vaan notkui heidän kulmillaan. Tosiaan täällä ei ole tässäkään asiassa niinku koto Suomessa, että vilkaistaan jotain outoja pikaisesti ohi mennessä. Selkeästi tiputetaan hanskat, kuin kotimaassa kunnan hommissa konsanaan, kuin ois tullu työpäivä täyteen ja hämmästellään. Seisoskellaan porukassa tai yksin ja vaan tuijotetaan. Paraski äijä vaan möllötti n. 10 metrin päässä ja toljotti koko sen reilut kymmenen minuuttia mitä odoteltiin. Kaikki näköetaisyydellä olevat kaupustelijat yms heittivät hommat kesken ja seurasivat meidän mielenkiintoisia toimia, samalla porukassa keskustellen ja osoitellen. Siis ei prkl, miten joku jaksaa edes tuijottaa niin pitkään ku muutama ihminen vaan seisoo.... Tai no joo, tuijottaahan sitä kyllä Suomessakin varmaan sadattuhannet reilua kymmenta ihmistä jossain ”Big Brother” talossa ku siella syödään, juodaan ja ... pelataan pelejä ;-)

Viimein Glory saapui anteeksi pyynnellen, ku oli myöhässä pari minuuttia sovitusta. No, määräsin sille rangaistukseksi 20 punnerrusta niinku meillä leikkisästi aina on tapana, jos se tekee jotain yhtä tyhmää... ;-) No ei sentään, sanottiin että eläpä turhaa hättäile, kylla tästä katastrofista toivutaan. Siitä sitten lähdettiin porukassa lampsiin kunnon Intialaiseen lähiöön. Tunnelmaa siellä kyllä piisas ku tarvottiin ihmisten, koirien, kanojen, vuohien, sikojen ja pas... roskien keskella kohti naisen kotitaloa. (edelleen siis oltiin kaupungissa) Kätevästi oli myös pieni kaatopaikka melkein heidän kotinsa vieressä, vain lehmien lypsypaikka oli siinä välissä!

Itse talo oli semmoinen oranssin ruskeaksi maalattu kivinen talo, jossa on kaksi kerrosta. Yllättävän siisti oli kyllä ulkopinnoiltaan ja huokui ihan positiivista tunnelmaa.
Talossa asuu kolme perhetta, joista yksi on ”isännöitsijan” perhe. Siivoojamme asunto oli n. 4-5 neliömetriä ja siinä asuu hänen lisaksi vanhemmat ja hänen tyttö. Joten ihan mallikkaasti tilaa niinki pienelle perheelle... Perheen usko ei jää epäselväksi ja Jeesusten kuvien määrä suhteuttuna asunnon pinta-alaan saattaa Suomen himo uskovaiset häpeaan(melkein tuli pakana olo...melkein). Suomessa pitäisi olla esim 100 nelion talossa reilut 200 jumalan pojan otosta, että pääsis edes lähelle sitä määrää...

Veikattiin, että perhe käytti viikon talousrahat meidän kestitsemiseen ja onneksi vietiinkin tuliaisia varmasti heidän mittapuussa riittävästi . Tarjolla oli vihanneksilla höystettyä riisiä, kananpaloja ”lievästi maustettuna” sekä banaania ja jäätelöa. Olen pitänyt itseäni tulisen ruoan ystävänä ja luulin käyttäväni muka keskivertoa enempi chiliä. Mutta väärin meni, tuo miedosti maustettu kana sai vedet valuun silmistä ja ekaa kertaa oikeasti tulinen ruoka poltti kurkkua... Kuulemma chiliä oli laitettu vain lusikallinen. Kysyinkin Glorylta kastikekauha kädessä, että onko se tämmönen lusikka millä annostelit chilin. Ruoka oli kyllä maittavaa, kuhan riisi-kastike suhde pysyi sopivana, eli riisiä kipollinen ja kastiketta lusikallinen...

Kaikin puolin jäi miellyttävä maku kokemuksesta, eikä meitä ihmettelemään tullut koko naapurusto niinku pelkäsin. (tosin poitsua Glory kävi esittelemässä kaikille naapureille) Eipähän olis alkuaikoina tätä keikkaa tullut tehtyä mutta nyt on niin vähän (kts. laskuri sivun oikeassa ylälaidaidassa) että uskaltaa ottaa vähän riskejäkin...

Ihan tarinan ulkopuolelta liittyen tuohon päivien vähyyteen. Olen muutaman kerran miettiny, että olenkohan raskaana ku alkaa olla noita mielihaluja esim eilen alkoi aivan suunnattomasti haluttaan jogurttirusinoita... Tai sitten tuore Haribon reilun kilon karkkituusi... Mikseipä joku jättihampurilainenkin menis... Noh, enköhän kuitenkin jätä raskaustestin ostamatta...

Saapa nähä loppuuko tarinan juuri loppuaikana, ku ei enää pitäis olla mitään isompaa ennen Suomeen tuloa. Toivottavasti kuitenkin jotain mielenkiintoista vielä tapahtuisi että ei tule vieroitusoireita uskolliselle lukijakunnalleni. Eli siis mitä nöyrimmät kiitokset niille kahdelle Niuvanniemen avopotilaalle, jotka avoimesti myöntävät sortuneensa ”uransa” aallonpohjassa tätä vilkaisseensa...

Malediivit

Nyt on sitten viimeistä kertaa käyty pois Intiasta eli Malediivien reissu "lusittiin" pääsiäisen ympärillä. Enää on jäljellä siis se kaikkein paras lento Intiassa eli kotiinpaluulento... harmillista, perin harmillista ;-)

Matka alkoi "lupaavasti" parin tunnin myöhästymisellä. Oli pelkona, että ei kerettäis jatkolennolle Malelta Alidhoon saarelle, mistä oli sitten vielä Speedboat kyyti Cinnamon Islandin saarelle, missä meidän lomakohde sijaitsee. Vihdoin matkaan päästyämme Indian Airin koneella oli sitten vuorossa minun lentohistorian hirvein nousu. Allekirjoittanut nimittäin kärsii hieman lentope... jännityksestä ;) Vaikka noita lentoja taitaa elämän aikana olla jo kohta lähemmäs 50, niin ei millään meinaa tottua tähän maailman turvallisimpaan matkustusmuotoon... Nämä paikalliskoneiden kuskit (joiden lupakirjat haluaisin kyllä nähdä) ovat melkoisia "vaaputtajia", eikä nämä lentäjä-ässät vaivaudu infoaan kyyditettäviään turbulensseista yms...

Kaikesta huolimatta saavuimme perille hengissä, mistä pari kiitosta hullujen ja humalaisten jumalille (minun tapauksessa tuo ensimmäinen) Malella paikallinen matkatoimisto viivästytti jatkolentoa ja hoiti meidät melkein kirjaimellisesti "kädestä pitäen" koneeseen. Ja olivat pojat semmosia "suklaasilmiä", että porukan naispuoliset sitä taisivat melkein toivoakin :)

Jatkokyytit pienkoneella ja Speedboatilla menivät mallikkaasti eikä tarvinnut enää "jännittää". Speedboatilla kyyti oli merenkäynnistä johtuen tosi pomppuista, mutta ainakin meidän gerbiiliä se tuntui kovasti naurattavan. (muutamat aikuiset eivät nauttineet ihan niin paljoa)

Tokihan minun piti sairastua matkan aikana ja ensimmäiset pari päivää menivät pikku kuumeessa ja ykää pidätellen. Siitä selvittyäni oli meidän perheen kauniimman puoliskon vuoro ottaa “tautivastuu” joten n. päivän verran oli meidän perheessä terve meininki ;)

Meidän saari oli paratiisi monessa mielessä ja Intiasta tulleena siitä nautti vielä monta kertaa enemmän. Kaikki hommat hoituivat mallikkaasti ja ihmiset olivat ystävällisiä (tosin hieman paistoi läpi että asiakkiasta iso osa oli ollut hieman varakkaampaa ja käyttäytyneet muka sen mukaisesti)

Thaimaalta ostetut snorkkelit olivat käytössä melkein joka päivä ja mökeissä oli myos pelastusliivit jotta snorklaus oli helpompaa. Meri oli täynnä mitä uskomattomamman värisiä ja näköisiä kaloja, sekä merisiilejä/merimakkaroita yms… Onneksi ei vastaan tullut haita, joita vasta Intiaan saavuttuamme huomasimme siella olevan.

Ruoka/palvelu ja kaikki saarella oleva häkellyttävän hienosti tehtyä ja järjestettyä, eikä missään vaiheessa tuntunut olevan tungosta vaikka pienellä saarella oli yli 100 mökkiä. (osa meren päälla ja osa rannalla, niinku meidän “matala majamme”) Tosin kaiken luksuksen vastapainona oli sitten hintapolitiikka. Mitään ei saanut alle 2 dollarilla, ei edes 0,5 litran vesipulloa. Mutta eihän ne hinnat meitä rikkaita hetkauta, ku rahaa tulee koko ajan ovista ja ikkunoista niin ettei millään kerkeä tuhlaamaan ;-)

Järjestetyistä matkoista osallistuimme vain Delfiini retkelle. Kahden tunnin ajelu isolla katetulla puuveneellä lähisaarten tuntumassa missä delfiinit kuulemma viihtyvät parhaiten. Usko oli jo koetuksella, kun reilun tunnin jälkeen ei oltu nähty delfiinejä. Lukuunottamatta minun kahta havaintoa: näin kaksi selvää hyppyä, mutta niitä pidettiin hiukan epäuskottavina… Saattoi ne olla Marliineja tai Miekkakaloja, mutta ihan varmasti näin jotain isoa ilmassa… tosi juttu…
Reissu pelastui jo kahdella riutan tuntumassa kalastelevalla yksilöllä, mutta huipennukseksi löydettiin vielä reilun kymmenen delfiinin parvi. Kovasti ne liikkuivat ympäriinsä ja parhaimmillaan oli melkein kymmenen selkää nähtävillä yhtaikaa. Valitettavasti odotukset eivät siinä mielessä täyttyneet, että yhtään hyppyä ei nähty eivätkä ne myöskään käyneet veneen vierellä. (varmaan joku hullu Suomalainen hauentappaja yrittänyt niitä virvelöidä… (mulla on virveli Suomessa ;)

Ruoasta sen verta, että terveet meistä kävivät aamiaisilla ja illallisilla. Kaikki ateriat olivat bufee tyyppisiä ja ruokien kirjo oli vähintäänkin riittävä… Missään nimessä ei olisi tarvinnut useampaa ateriaa ja joka ruoalla jäi maku että jotain olisi halunnut vielä syödä. Joka ilta oli myos eri teema eli oli Intia/Thai/Japani/Grilli/yms lisa ruokia perus eurooppalaisille sapuskoille. Eli ei ollu yhtenäkään iltana syödä Intialaista tai edes kanaa… eikä muuten syotykään. Hintatasosta hiukan esimerkkia; ei meidän pakettiin kuuluvassa ravintolassa tarjoiltiin pääsiäisateria joka olisi maksanut 80 US dollaria / naama...

Kaikki hyvä päättyy aikanaan ja niin meidänkin reissu. Paluu meni tosi Malediivilaisen mallikkaasti Intian koneeseen asti, mutta jälleen “Intian urheimmat” päättivät reissun jännittävästi. Nousu meni ihan ok, mutta hiukan ennen laskua (tai ihan sen alussa) nuo “ilmojen raikulipojat” aloittivat semmosen vaaputtelun että olis voinut olettaa meidän väistelevän ohjuksia (onneksi tiedän etteivät ne yllä joten se oli pois suljettua) Olen ihan varma että ne oli päissään, ei perhana mikään kuski koskaan ole noin kovasti kaarrellut puolelta toiselle…
Mitään ilmoituksia turbulenssista tai myrskypilvistä yms ei tullut kuhan vaan kaarreltiin puolelta toiselle täydessä matkanopeudessa! Viimeinen matka Intialaisella yhtiöllä, se on varmaa… Onneksi ei sentään tarvinnu kalsareita vaihtaa mutta kädet ja jalat hikos niin, että pisarat tippu pitkin penkin käsinojia, missä roikuin ku pieni apinan poika emonsa selässä… No vähän Intian lisää tarinassa, mutta hirvitti kyllä, voin rehellisesti myöntää…

Siinäpä isoimmat reissusta ja lisää tunnelmia kuvissa jotka toivottavasti pian ovat linkkien kautta nähtävillä.

Ranttuja rottia...

Tänään selvisi että Intialaiset rotat ovat ranttuja...
Oli jäänyt mulla työpäivän päätteeksi toimistossa laatikko auki ja siellä oli avaamaton Mentos karkkipatukka. Joku torakkaa reilusti isompi oli jättänyt hampaan jälkensä patukan kylkeen. Tai sen verta oli siis repinyt auki, että oli tullut maku suuhun.
Ei voi ko. merkki ainakaan mainostaa, että "Mentos kelpaa rotillekin", tai että "Jopa rottien henki haisee Mentokselle" On tämä touhua..!? Rotista sain yksi aamu esimakua kun innostuivat välikatolla mun työpisteen päällä semmoiseen raviin, että meinas tulla kattolaatat alas ja muuan päivä sitten oli työkaverilla jääny roskiksen vangiksi tulitikkuaskin kokoinen Torakka.

Onpahan ainakin "luonnollinen" työilmapiiri ku on lemmikkeja toimisto pullollaan...

Rock in India

Tämän kertainen teksti koskettaa enempi perheen nuorempia mutta myös meitä "varttuneempia"...

Ensimmäistä kertaa Intian historiassa järjestettiin rock konsertti ja kerrankin oli tuuria kun paikkana oli Bangalore. Esiintyjälistalla oli enimmäkseen paikallisia lupauksia mutta oli siellä myös Pentagram, Machine Head ja kaikkein tunnetuin poppoo Megadeth. Allekirjoittanut on ko. bändin edesottamuksia seurannut kohta 20 vuotta joten voisin väittää olevani hiukan oikea fanikin. Eikä liputkaan olleet päätähuimaavat, n. 16 euroa koko päivän konsertista jossa esiintyy useampi maailmanluokan tähti.

Suunnitelma konsertin suhteen oli että töiden jälkeen mennään rauhallisesti sinne niin että nähdään pääesiintyjä ja ehkäpä myös Machine Head ennen sitä. Suunnitelma onnistui täydellisesti vaikka monta kertaa näytti että mönkään menee...
Bangalore Palace Ground, missä konsertti oli, sijaitsee n. 20 km meidän asuinpaikasta. Reilu 1h ja 45 min meni meillä matkaan, kun oli hieman ruuhkaa kaupungissa. Viitisen kilometriä ennen konserttipaikkaa alkoi taivas välkkyyn ja ajattelin ensiksi, että konsertin valot ne siellä tuikkii pilviä vasten. Mutta vain hetken päästä totuus paljastui kun näin ensimmäiset salamat...

Eli Intian historian ensimmäinen rock konsertti oli alkanut ja me sekä ukkosmyrsky oltiin menossa sinne kylään... Kolme viikkoa aurinko paistanut pilvettömältä taivaalta ja juuri nyt sitten piti alkaa myrskyään.

Saavuimme paikalle sopivasti kun Machine Head kuului olevan lavalla. Pienten lipunmetsästys harharetkien jälkeen saavuimme lippujen kanssa konserttialueen laidalle jossa tarkastettiin niin liput kuin yleisökin. Tarkastuksessa paljastui että oltiin härskisti salakuljettamassa tupakkaa ja sytkäriä alueelle. Kuulemma se oli tiukasti kiellettyä! Täällä tuo tupakin ja sytkärien osto ei ole niin helppoa joten ei helpolla olis haluttu niitä pois nakata. Siitäpä sitten minä kysymään vartija porukalta portin ulkopuolelta että oisko jotain säilytyspaikkaa. Ei kuulemma ole mutta joku nahkatakki hemmo neuvoi piilottaan ne sukkiin niinku kaikki muutkin tekee! No siitäpä sitten työtä käskettyä ja tungin kamat sukkiini (kun olin ainoa sukallinen).

Sukkakätkennän jälkeen palattiin portille, mutta otettiin toki eri lippuluukku. Siellä sitten hemmo ekaksi nappasi multa vesipullon ja nakkasi sen selkänsä taakse. Seuraavaksi hän aloitti perusteellisen ruumiintarkastuksen ja pelkäsin että mitäpä jos kaveri menee ihan sukkiin asti. Hämäyksen vuoksi aloin tiivaamaan vesipullosta, kun hän oli vyötärön tasalla menossa tarkastuksessa. Hän lopettikin homman samantien ja selitti, että vesipulloja ei valitettavasti saa alueelle viedä. Ystävällisesti hymyillen sanoin että ei se haittaa ja painuin sisään sukat pullottaen :)

Sisällä suunnattiin heti lavalle jossa Megadethin oli tarkoitus esiintyä ja siellä kovalla tohinalla jo lavaa heille valmisteltiin. Sen verran oli aikaa illan loppuhuipennukseen, että vähän tutkailtiin ympäristöä. Koko konserttialue oli peitetty vihreallä matolla ja jokapuolella näkyi pääsponsorin mainoksia (sponsori oli muuten paikallinen Whiskey merkki) Se pistikin meidät miettimään että olisko tässä erittäin konservatiivisessa kaupungissa mahdollista että konsertissa olis tarjolla olutta. Vahvasti näytti kuitenkin että oli vain mehuosastoa tarjolla kun näkyi vain pahvimukeja ihmisillä. Hetken päästä bongattiin naapurissa asuva työkaverini vaimoineen ja heillä myös oli “mehua” mukanaan. Eli konsertissa oli tarjolla vain pääsponsorin tuotetta eli Whiskya ja se lantrattuna omenamehulla. Aika hyvät naurut saatiin ku kehiteltiin ajatusta että Suomessa tehtaisiin sama. Konsertti oli alkanut jo puolelta päivin, joten Suomessa samoilla “eväillä” olis varmaan vihelletty jo pilliin ja keskeytetty koko homma järjestyshäiriöiden takia :)

Reilun vartin odottelun jalkeen herra Mustaine kumppaneineen saapui lavalle ja homma saatiin käyntiin. Setti oli juuri sita mitä pitikin eli Hangar 18, Holywars, A tout Lemond, Take No Prisoners ja muut tunnetuimmat biisit. Tunnelma oli hiukan eri kuin esim. Suomessa, nimittäin yleisö ei oikein osannut “fiilistella”. Pienten välitaukojen aikana kaikki hiljenivät ja täällä oli, monissa konserteissa nähty sytkärimeri, korvattu lukemattomilla kamerakännyköillä. Toisaalta periaatteessa aika hienolta sekin näytti ku monta sataa kännykän näyttöä loisti iltahämärässä J Aiempien esiintyjien kohdalla eivat olleet edes tajunneet pyytää soittajia uudelleen lavalle, joten hiljaisuuden saattelemana oli vain kerätty kamat lavoilta. Onneksi Megadeth innoitti edes hiukan “We want more”-huutoja joten saatiin kuulla koko rahan edestä.

Konsertin loppukin meni ajoituksen puolesta täysin nappiin kun heti autolle päästyämme alkoi satamaan. Eli kaikenpuolin hieno elämys vaikka aika kaksijakoinen tunnelma oli poistuessa. Olin nähnyt bändin jota olen kuunnellut kohta 20 vuotta mutta ei mitään sen kummempaa fiilistä kuhan käytiin vain “kuuntelemassa” Megadethia ja that’s it…

“Kaapeli-hemmo”

Seuraavassa blogi jutussa esittelen tarkemmin kaikille parhaan ystävämme “Gable-gayn” hiukan tarkemmin, koska olen muistaakseni hiukan hänesta maininnut ja hän kyllä tosiaan ansaitsee oman lukunsa tässä Intia “opuksessani”…

Tämä pikku “asiakaspalvelija” ei ole lakannut hämmästyttämästa meitä tempauksillaan. Varsinkin hänen päätä huimaava palvelualttiutensa on jotain mielen räjäyttävää. Aina hän on valmis tulemaan “in 5 minutes” oli sitten aamu tai ilta. Ja jopa 8 iltana peräkkäin hän antaa saman vastauksen. Toki haittapuolena on se että hän vastaa aina samaan “huutoon” uudelleen ja uudelleen, eli itse ongelma on saatu korjattua vasta sen kymmenennen soiton jälkeen. Eipä silti kehtaa olla niin pikkumainen että alkais tollasesta valittaa…

Lyhyt kuvaus taustaksi kaapelihommista täällä: Eli talouksissa nakyy peruskaapeli(n. 80 kanavaa joista n. 15 länkkärille sopivaa) parilla sadalla rupialla. (3,5 Euroopan valuuttaa) Gable-gay:lta saa sitten digiboxin n. 15 euron takuuta vastaan “lainaan”. Tällä palvelunlaajennoksella saa sitten kanavamäärän jo reilusti yli sadan ja kaikki kanavat näkyvät sitten kirkkaasti… tai ainakin suurimman osan kuukaudesta… Tämä ylipääkaapelinhoitaja itse asuu tossa viereisessä kompleksissa(linnun tietä 100m) mistä han on nopeimmillaan on kirmannut alta 24h tunnin, tosin seuraavaksi nopein suoritus taitaa olla kolme päivää… Mutta niinku sanoin ei saa olla pikkumainen ku onhan sita matkaakin ja hän kuitenkin aina on auliisti luvannut “varmasti” tulla vähintään puolen tunnin sisään.

Viimeisin episodi alkoi tuossa reilu viikko sitten kun heitti kaapeli täysin mykäksi, ei auttanut edes päävirran katkaisu kämpästä (joskus tuo ihmeboxi on sillä toennut…tota ei ymmärrä edes entinen sähkömieskään?!?!) Siitäpä sitten allekirjoittanut heti soittamaan herralle että sopisiko tänään tai vaikka viikon päästä tulla vilkaiseen hommaa. Poika lupasi tulla viimeistään tunnin päästä. En edes odottanut sinä päivänä saapuvaksi tuota “asiakaspalvelun hiomatonta timanttia” … Seuraavana päivänä hän lupasi tulla täysin varmasti (“I am definitely coming within 10 minutes there only Sir”) Varmaan joku sukulainen kuoli tai meteoriitti iskeytyi hänen asuntoonsa heti puhelun jälkeen tai jotain muuta mullistavaa tapahtui koska en häntä lupauksista huolimatta sinä päivänä nähnyt asunnossamme korjaamassa boxia…

Seuraavan viikon soittelin käytannössä päivittäin ja joka kerta(ne kerrat ku suostui vastaamaan puhelimeen) yhtä varmasti meille oli apua tulossa. Lopulta 8 päivää boxin hajoamisesta ukko ilmestyi illlalla ovellemme. Kuulemma boxissa on jotain vikaa kun se on ollut toimimatta arviolta yhteensä reilut 4 viikkoa 5 kuukauden aikana ja on ajoittain korjaantunut vain irrottamalla meidän korsu Bangaloren päävirranjakelusta… elä ihmeessa onko jotain vikaa!?!?… Melkonen Einstein on, täytyy myöntää, kun ton verran on tajunnut…

Kaikkein paras oli kun kaveri alkoi pokkana tivaamaan laskua rikkinäinen toosa kainalossa! Hiukan arvostelu petti ku ensin pakoilee 8 päivää meitä niin että ollaan periaatteessa ilman TV:ta ja sit on perimässä maksua tuosta 5 tähden palvelusta…(kaiken lisäksi muisteltiin että oltiin lasku jo maksettu, mutta eihän täällä mitään kuitteja ole muistin tueksi…) Vahingoista viisastuneena sanoin että lasku saattaa tulla kun saadaan box takaisin ja toimivana vielä. Noh tänään (9 päivänä siis) heppu oli tullut sitten toimivan boxin kanssa meille ja päästi sitten seuraavan aivopierun. Hän soitti mulle töihin jostain AC hommasta joka maksaa ylimääräiset 500 rupiaa. Eli minun pitäisi maksaa häneltä lainassa olevan box:n korjauksesta 500. Ei pystyny ku sanoon, että kytkehän se boxi kiinni ja tule käymään hakemassa rahoja ku olen ite kotona.. on sita pokkaa kaiffarilla ei voi muuta sanoa…

Ja sitten tietenkin ukko jätti koko mööpelin kytkemättä ja häipyi. Vaikka soitin heti perään ku kuulin kotoa mitä se oli tehnyt (tai jättänyt tekemätta) ei hän tullut enää asentaan vaikka lupasi… Eika ukkoa näkynyt enää samana päivänä vaikka piti illalla tulla… Itse asiassa selvis että poika oli jättänyt myös kaapelikeskukselta kytkennät tekemättä kun kokeiltiin itse virittää masina toimintakuntoon…

Taitaa olla Bangaloressa myrsky tulossa kun sen verta tummia pilviä roikkuu meidän kämpän yllä... On ehkä parempi ettei tuota “kaapeli husaaria” ihan heti meillä näykään…

Niinhän siinä sitten kävi etta herra saapui pari päivää myohässä ja päiväsaikaan kun en ollut kotona (huono juttu hänen kannalta…)

Kotona oli joku joka hermostui ukolle tosissaan. Hemmo joutui kytkemään boxin “pienen” moitinnan säestyksellä ja kaiken lisäksi poistui saamatta mitään ylimääräisiä korjausmaksuja / laskuja… Ei välttämättä hänen paras päivänsa voin sen sanoa vaikken paikanpäällä ollutkaan ;)

Agrea ja oikeuksia

Täällä Intiassa törmää aika usein tilanteeseen että puhuttaessa elämästä, tai mistä tahansa asiasta missä voisi olla vaihtoehtoina työ tai joku muu elämän osa-alue, valitsevat he työn. Olen miettinyt miksi he puhuvat vain työstä niinku se olis maailman tärkein asia (miehet eri toten) eikö heillä juuri ole muuta elämää... Valitettavasti ei ole. Selvisi kun haastattelin yhtä ulkomaalaista kouluttajaa että Intiassa on tapa jossa perheen tytöt naitetaan ensin ja vasta sitten miehet ovat vuorossa. Ja samalla perheen miespuoliset lapset ovat vastuussa rahallisesti näistä naimahommista. Siihen kun lisätään etta normaalisti mies lähettää vanhemmilleen n. 60% palkastaan ja aika usein muutenkin hoitaa vanhempiaan, alkaakin mun henkis-matemaattinen yhtälö olla kohtuu valmis. Miesten sosiaalinen elämä on ns. "On-hold" eli periaatteessa lyöty parkkiin jopa 40 vuotiaaksi asti... Esimerkiksi yksi kaveri oli reilut 40, hänella oli kolme siskoa ja sairaat vanhemmat joita hän hoisi ennen ja jälkeen työpäivän... Hiukan oli kuulemma pojalla agrea ja turhaantumista elämäänsä... Onko tuo nyt kumma, että he jutskaavat sulle vain työhommia kun elämässä ei ole ollut oikeasti vielä yhtään muuta, tai että miehet ovat aggressiivisia ja itsemurha yms luvut ovat korkeat... Muitakin rajoituksia on, varsinkin täällä Intian "kehittyneimmassä" "puutarha" kaupungissa... Esim muuan viikko sitten kaupungin viskaalit päättivat etta Rock yms kiivas musiikki on pahasta ja kielsivät kaikista ravintoloista tuon paholaisen tuotteen... Eikä homma jäänyt siihen, hetki myöhemmin pääsi heillä seuraava aivopieru ja päättivat suuressa viisaudessaan kieltää tanssimisen ravintoloissa. Eli nuo aiemmin puhutut raasut joilla ainoa ajoittainen ilo oli käydä viikonloppuna (Bangalorelaisten ainoa hetki jolloin on aikaa itselle, me mukaanluettuna) juhlimassa, eivät saa sitäkään pientä elämän helpotusta enää... Toisaalta seuraava esimerkki hiukan selventää miksi ihmiset vaan suostuvat tekemaan hommia orjapalkalla ja hirveillä työajoilla yms. Yhdessä koulutuksessa puhuttiin ihmisten perusoikeuksista esim minulla on oikeus sanoa ei, minulla on oikeus tulla kohdelluksi kunnioituksella, minulla on oikeus että mielipiteitäni kuunnellaan jne.

Yksi nainen järjesti tiukan kinan kouluttajien välillä siitä että hänella ei oikeasti ole oikeutta tulla kunnioitetuksi ennenkuin hän todistaa ansainneensa sen ja lähes samaan hengen vetoon hän väitti kiven kovaan että häntä ei tarvi kuunnella jos hänen asiansa ei kosketa kuulijaa... (ja kaiken huipuksi aika useat kuuntelijoista yhtyivät hänen kommentteihinsa...!?
Meillä länsimaissa on totuttu että kaikilla on oikeus tulla kohdelluksi kunnioituksella kunnes todistaa ettei olekaan ansainnut sitä ja meillä on kuulijan asia päättää kuunneltuaan että mitä tekee kertomallasi tiedolla mutta vähintään kuuntelee mitä asiaa sulla on.

Täällä törmaa jatkuvasti ihmisiin joilla on hirveä työkokemus ja tietoa vaikka kuinka monesta työhön liittyvästä asiasta mutta normaalielämän kokemukset ovat 10 vuotiaan tasolla. Esim yksi kaveri kertoi kuinka hänella oli iso ongelma ja koulutuksessa yritettiin keksiä porukalla hänelle ratkaisuja tähän ongelmaan (hän oli ollut 2 viikkoa ilman projektia ja VAIN kouluttanut itseään) Harvoin olen nähnyt ketään niin paineessa ja epävarmana yleisön edessa, mutta kun jälkeenpäin kouluttaja kysyi hänelta: “Miltä sinusta tuntui?”, hän sanoi ettei hänella ollut vaikea olla siellä ja hän tunsi itsensa varmaksi ja pystyi helposti kertomaan asioista... Toki on mahdollista että hän ei kehdannut tunnustaa pelanneensä eli pelkäsi enemmän menettävänsä kasvonsa olemalla heikko. Silti tilanteen todellisuuden huomasivat ihan kaikki, joten olisi ollut ihan sama sanoa että jännitti niin että meinas virtsanpidatys kyky herpaantua... ni mie ainakin olisin tehnyt ;) Eli ensinnäkin hänelle 2 viikon (palkallinen) koulutus tauko oli ilmeisen selvästi yksi kauheimmista hänelle tapahtuneista asioista elämässä ja toiseksi hänella ei ollut kokemusta siitä että ihmiset kyllä huomaavat tiettyjä asioita ja silloin on ihan sama olla valehtelematta siitä.

Kokemuksien puute aiheuttaa myös sen että täällä ihmisten keskimääräinen kyky nähdä tekojensa seuraamukset tai yleensäkin miettiä tulevaisuutta tuntuu olevan aika heikko. Varsinkin alemmissa sosiaaliluokissa tämä tulee tosi selvästi esille. Esim auton kuljettajat harvoin omaavat minkäänlaista ennakoivaa ajotapaa vaikka olisivat ajaneet jo yli 10 vuotta ammatikseen... Eli kiihdytellaan ja jarrutellaan ihan päättömästi vaikka selkeästi olis ollut nähtävillä että hiukka passaillen olisi päässyt tilanteesta ohi ilman mitään jarrutuksia... Suomessakin tätä idiotismin muotoa ilmenee, muttei ihan niin isossa mittakaavassa :)
Ni ja toki nuo seinillä kaverin käsien varassa roikkuvat maalarit ovat oiva esimerkki tästä.

Tokihan ylläolevia ei voi yleistää kaikkiin esim ulkomailla olevat ovat juuri se "hyväosainen" porukka joilla on ollut elämässä muutakin yleensä kuin työ... ehkä...

Tämmoistä hiukan sofistikoituneempaa tietoa tällä kertaa (eikä välttämättä niin hauskaa juttua) mutta saavatpahan tuhannet tätä blogia lukevat älykötkin jotain vastinetta rahoilleen ;)

Intialaista saunomista

Meidän taloyhtiön club house on vihdoin ja viimein avattu eikä mennyt kuin reilut kolme kuukautta yli suunnitellun. Kerhotalossa on kaikennäköistä pelihallista sisäuima-altaaseen. Jopa sauna loytyy ja tietenkin Suomalaisena se kiinnosti kaikkein eniten allekirjoittanutta.
Niinpä muutama päivä sitten päätin ottaa pojan mukaan ja lähtea testaamaan Intialaista saunaa.
Eka yritys kariutui siihen että heillä oli joku sähköongelma jonka takia se oli suljettuna ja niinpä jouduttiin palaamaan kotiin.
Seuraavana päivänä sauna oli käytössa ja niinpä painuimme innokkaina (ehkä isukki hieman enempi :) kohti saunatiloja.
Siinä sitten poikaa riisuessani tuli paikan talonmies tai vastaava ukkeli tohkeissaan meidän luo. Kuulemma en voisi mennä saunaan pojan kanssa kun siella on hengenvaarallisen lämmintä.
Vai että hengen vaarallista, veikkailin että näillä varmaan on jotain 50 astetta... Päätin siis valistaa ukkoa hieman saunasta.

Suomensin hälle etta tulen tulen maasta jossa sauna on keksitty reilut 200 vuotta sitten(sauna yhdistys väitää että jopa 2000 vuotta sitten) ja meidän poika on ollut ekaa kertaa saunassa 3 kk ikäisenä (ja 80 asteen lämmössa) Lupasin vielä kirjoittaa hänelle lapun jossa vien lapseni omalla vastuullani tähän hengenvaarallisen kuumaan paikkaan. Noh hemmo häipyi kuin käärmeen kusi erämaahan kun jatkoin pojan riisumista välittämättä hänen mutinoistaan. Hetken päästä se tuli vielä kerran varmistaan että olenko täysissa ruumiin ja sielun voimissa kun olen pikku lasta viemässä siihen pätsiin. Vannoin että olen ;)
Ja mikä helvetillinen lämpö sielta huokuikaan vastaan... Korkeintaan 50 astetta maksimissaan.
Seinät ja katto raakalautaa joissa näkyi puuseppien lyijykynän jäljet yms. Penkit(lauteiden korvikkeet siis) olivat niinkuin jossain saunanpukuhuoneessa Suomessa (sentään istuin osat tuntuivat hioituilta ettei tikkuja tullut istumalihaksiin). Enempi tuli lämmin Miroa riisuessa ja pukiessa ku siinä lämpimässä tilassa mitä saunaksi kutsuivat... Eikä tietenkään edes vettä mitä heittää niille lämmitetyille kiville. Nelion kokoinen kiukaan korvike missä oli pieniä kiviä juuri sen verran yhtenä kerroksena että alla oleva metalliritila ei näkynyt kuin n. 50%:sti... Heittelin juomapullosta hiukan vettä että sai testattua kiukaan kyvyt ja eipä juuri vaikutusta ollut. Hiukan lämpipämpi kuin ihan keskipäivällä ulkona, mutta lattian rajassa ei ois kylla hikikarpaloakaan tarvinu vuodattaa...
Niin jäi mainitsematta se että ko. paikassa ei suihkuista tullut lämminta vettä joten aika eksentrinen saunakokemus oli... onneksi sentään oli hyttysiä lentelemässä saunatiloissa että oli edes hitunen tuttua tässä kokemuksessa.

Vois kysäistä haluaisko nämä intensiivikurssin saunomisesta, mutta eipä nappaa näillä aamuilla... (no joo onhan noita viela reilusti mutta sentään enää kaksinumeroinen luku ;)

Intialaisista uskomuksista ja jotain muuta pientä...

Tässä eräänä keväisen kauniina päivänä mystisessä Intiassa. Katselin ihaillen, pienen Tatan tummennetun ikkunan läpi, ohitse vilistäviä maisemia, jotka olisivat sopineet vaikka postikorttiin... Harmaita kerrostalon runkoja jatkuvana ketjuna ja niiden välissa sitten miljoona erilaista muuta kurjuutta... Havahduin sitten huomaamaan että yhden kerrostalo raakileen seinällä roikkui olkinukke jolla oli pirunpää.

Noh tätäpa sitten tivaamaan kuskilta ja selvisihän se tuonkin homman juju. Eli Piru on karkoittamassa kaikki hyvät sanat mita ohikulkevat voivat sanoa talosta (kun kehut taas puolestaan tuovat huonoa onnea...) Siitäpä sain idean kysella muistakin tavoista,sekä uskomuksista ja loytyihan niitä.

Meiltäkin tuttu musta kissa joka juoksee tien yli. Vaatii ajoneuvon pysäyttamisen (moottori häätyy siis sammuttaa) ja vähintaan 2 min odotuksen. Toinen ajoneuvoon liittyvä hommeli on sitten sian ja kulkupelin kohtaaminen. Mikäli käy niin ikävästi että sika koskettaa pirssiäsi, on se välittömästi myytävä ettet joudu pahaan onnettomuuteen. (ja toki pidettävä tämä omana tietona myyntitilaisuudessa :)
Ihan niin paha tilanne ei ole joidenkin muiden eläinten kanssa. Esim meidän kuski oli ajanut apinan päälle tässä muinoin. Hänen olisi pitänyt käydä uhraamaassa apina-temppelissa mutta ei ollut millään päässyt sinne. Niinpä parin päivän kuluttua hän ajoi siitä johtuen kolarin rekan kanssa. Ja viela yksi tarkennus, se uhraaminen toimii kuulemma vain n. 60% varmuudella... ;-)

Samalla matkalla tuli puheeksi kerjaläiset kun ajettiin ohi pienen telttakylän tuossa meidan sillan kupeessa. Eli kerjäläiset ovat pystyttäneet oman telttakylänsa meidän kaupunginosan vilkkaimmin liikennöidyn risteyksen viereen. Siita heillä on lyhyt matka häiriköimään valoihin pysähtyneitä autoilijoita... ja pyoräilijöitä, sonnilla tai riksalla matkustavia jne... Yllättäen jatkoin kyselemistä vaikkei mulla ole juuri tapana ja kuski kertoi että he tienaavat n. 4000-5000 rupiaa kuukaudessa kerjäämällä (valtion köyhille osoittamissa työpaikoissa he saisivat n. 3000 rupiaa + valtion osoittaman "lukaalin" kaupanpäälle)

Meditoin hetken itsekseni ja muistin siinä ohessa lukeneeni kerran lehdestä että 20 vuotta ansiokkaasti palvellut poliisi tienasi n. 10000 rupiaa/kk (175euroa). Kysyinkin kuskilta voiko se olla tosi että näin vähän tienaa. Ja tosiaan sen verta he tienaavat valtion maksamana palkkana, mutta sitten lisäksi he nyhtävät autoilijoilta ylimääräistä n. 500 rupiaa päivässa keksityilla syillä. Eli väittävät kaverin ajaneen ylinopeutta, mutta päästävät ystävällisesti heidät menemään nimellistä 50-100 rupian korvausta vastaan. Eli tällä keinoin pääsevat reiluihin 20000 kk palkkoihin...

Vertailun vuoksi meidän kuski tienaa n. 25000/kk (josta pois ajoneuvo kulut esim bensa jne...) Meidän siivooja taas tienaa n. 6000 rupiaa/kk. Suomalaisen ohjelmistoinsinöörin Intiassa tienaamasta palkasta en kommentoi etten provosoidu avautumaan tässä julkisesti... Sen verta voin paljastaa että sillä ei tosiaan esim palattaessa kotiin vaihdeta kämppää isompaan niinkuin on virheellisesti joissain yhteyksissä jopa luultu... Tässä vaiheessa täällä olevilla Suomalaisilla jotka jutun lukevat(vaikka tuskin jaksavat lukea Intiasta Intiassa...) alkaa varmasti hymyilyttaan ;-)

Tässäpä tällä kertaa tylyimmät, lisää matskua kun jotain ilmenee...

Sairaalakeikka ja mehiläisvainoa

Viime viikolla Intia näytti sen ikävän puolensa(eihän tosiaan ollakaan nähty kuin onnea ja autuutta...), kun parin päivän vatsa/oksennustaudin jälkeen meni hellulla nestetasapaino sen verta huonoksi että häätyi lähteä hakeen ihan ammattiapua.
Tiedossa oli vasta-avattu pulju n. 10 min ajomatkan päässä sinnepä sitten suunnattiin porukalla lauantai aamupäivän ratoksi.
Yllättävää kyllä paikka näytti ihan siedettävältä ja meidät otettiin ihan hyvin vastaan.(tais tuo naaman väri=rahaa taskussa, vaikuttaa kohteluun) Kuitattiin asiakkaan tiedot ja muutaman minuutin odottelun jälkeen (Rovaniemen "arvauskeskus" otappa oppia!) päästiin tutkinta huoneeseen mihin tohtori tulikin sitten lähes samantien. Ilmeisesti tilanne oli jo aika akuutiksi päässyt, kun lähes samantien tohtori passitti meidät toiseen kerrokseen, että saadaan potilaalle tiputus heti käyntiin.

Melkoinen hyörinä alkoi meidän ympärillä kun loppupäivän aikana varmaan 10 eri hoitajaa ja puolen kymmentä lääkäriä kävi meihin tutustumassa (toki muistivat pitää potilaan ykkös kiinnostuksen kohteena, mutta saipa tuo poikakin taas oman osansa :) Kovasti tutkimuksia otettiin ja lääkkeitä sekä eri liuoksia upotettiin potilasraukan kehoon, sanoisinko sopivasti. Mutta eipä hätiä mitiä alkuillasta oli jo selvää että oksennustauti oli jo hoidettu, jäljellä oli vain tuo vatsaosasto.
Niinkuin lukija jo varmaan arvasikin oli edessä yö sairaalassa. Tosin vain helluni vietti sen siellä koska tuumailtiin että ei ehkä ole paras paikka lapselle viettää yötä (tarjosivat nimittäin koko perheelle tuota huonetta) Huone oli muuten ihan asiallisen oloinen ja kuulemma heidän "deluxe sviitti"... Eli löytyi ilmastointi, TV ja jääkaappikin. Hintakin oli sen mukainen ja kovasti kyselivät että juuriko itse maksat että ei tosiaan ole vakuutusta. Tokihan meillä sellainen on mutta kuitilla saadaan sit jälkikäteen noi takaisin.
Seuraavana päivänä alkoi olla jo kotialähtö mielessä. Tohtorit lupailivat aamulla että toki onnistuu kunhan vaan ruoka pysyy sisällä. Ilmeisesti sen verta pelotti herroilla päästää valkoinen nainen niin äkkiä toipilaana pois, että keksivät pettämättömän suunnitelman.
Minun piti valmistaa koton ruokaa ja tuoda se sitten sairaalaan. Ilmeisesti ajattelivat että jos tuon äijän kokkaamat pöperöt pysyy sisässä ni silloin pysyy mikä vain... ja oikeessahan ne olivat, kyllähän mulla tuo kokinpeukalo on aika tasan keskellä karvaista kämmentä :)
Noh kokeilusta selvittiin hengissä ja ruoka pysyi kuin pysyikin sisällä. Niinpä seuraavaksi olikin tiedossa kotiutus ihan pian... puolen päivän jälkeen sanottiin että muutaman tunnin päästä. Kolmen maissa kerrottiin että ihan kohta ja parin uudelleen kysymisen jälkeen myönsivät että menee n. viiteen kun tohtori tulee... Puoli kuudelta kävin nätisti sanomassa että missähän se tohtori viipyy ja kuulemma kestää puoli kahdeksaan. (koko aika oltiin odotettu porukalla vain pois pääsyä, eli enää ei oltu annettu edes mitään tippaa tai lääkkeitä)
Hetken mietinnän jälkeen kävin ilmoittaan että voitte tuoda laskun me häivytään ja kas kummaa tohtori onkin tulossa "Only there in five minutes..." Itseasiassa ukko ilmestyi 5 minuutissa ja parin minuutin jälkeen lupas meidän poistua...
Vino pino lääkkeitä saatiin mukaan ja papereita myos. Kuulemma myöhemmin voin käydä hakemassa jotain virallisia kotiutuspapruja... Yksi lääkekin uupui ja se pitäis kuulemma hakea itse.
Toi lääke olikin sitten hauska homma, sunnuntaina käytiin lähdön jälkeen kolmessa apteekissa, työkaveri kävi firman apteekissa ja meidän kuski kuulemma 6 eri apteekissa ja mistään ei ko. tuotetta ollut saatavilla. Päätinkin käydä maanantaina sitten paperien haun lomassa kysymässä oisko jotain vastaavaa tuotetta saatavilla.

Sunnuntaina hommasin itse itselleni toisenkin syyn käydä sairaalassa. Nimittäin kävin uimassa meidän altaalla ja yhden vedon päätteeksi läimäisin käteni altaan reunalle. Ilmeisesti minä olen hunaja mehiläisten vihollinen numero yksi, kun altaan reunalla yksi sellainen väijyi minua ja pisti nimettomän nivelien väliin. (ja reilu viikko sitten yksi tuikkas minua selkään...) Vielä yksi huomio, meidän kuski kertoi ettei hänen koko elämän aikana ole yhtään pistosta tullut, olin siis melkonen "Orm-onnekas"..
Noh sormi turpos su-ma välisenä yönä yhtään liioittelematta vähintään kaksinkertaiseksi :) ... nooh, oli se ainakin iso ja jomotti niin maan pertanasti...
Siispä sitten maanantaina lekurille itkemään kovaa kohtaloani. Sairaalassa törmasin heti tuttuun hoitajaan joka sanoi että he valmistelee hellun paperit sillä aikaa kun sormeani tutkitaan. (arvatkaapa tässä vaiheessa oliko ne valmiina tutkimuksieni jälkeen...?) Lääkäri määräsi mulle antibiootti kuurin ja jotain muitakin lääkkeitä. Hieman päätin alkaa itse lääkäriksi ja menin pöljyyksissäni kyseenalaistaan herran diagnoosin... tyhmä poika... Kuulemma sellaisessa paikassa voi kehittää pahan tulehduksen kun ei pääse kudokset kunnolla paisuun ja ehkäpä jopa tulee kuolio... joopa joo... tai no ehkä se hiukan näytti jopa tummalta, otin siis varmuuden vuoksi kiltisti lääkkeet ja kiittelin häntä sormeni pelastamisesta.
Seuraavaksi lähdinkin hakeen papereita ala-aulan respasta. Paperit eivät olleet siellä vaan kuulemma 3 kerroksessa. 3 kerroksessa ei papereista ollut hajuakaan, vaan pyysivät odottomaan sen aikaa että ne haetaan 2 kerroksesta (menee 5 minuuttia) Puolen tunnin jälkeen ja parin kysymisen myös, mulle kerrottiin että paperit on tulossa kellarista! Tässä vaiheessa sanoin että nyt roudaatte ne paprut alakerran aulaan sillä aikaa kun käyn antamassa meidän nuorelle herralle juomista autossa. (nimittäin oli todella kuuma niissä sairaalan odotustiloissa, varsinkin kun vielä piti poika sylissä juosta kerroksista toisiin...
Hetken päästä palattiin poika vähemmän janoisena ja minä hiukka enempi ärtyneenä takaisin aulaan... yllättäen ei paprut olleet vieläkään siellä ja jouduin jälleen kysäseen millä vuosisadalla ne ovat tulossa ja kuinka monta kellarikerrosta teillä on kun menee yli tunti yksien paperien haussa...
Onneksi aulassa oli akvaario jotta toisella pojista oli hetkeksi jotain mitä tuijotella (ja samaan aikaan nuori herra viiletti käytävillä :) Noh, kuitenkin loppujen lopuksi reilun tunnin odottelun jälkeen saatiin paperit ja päästiin lähteen. Nyt onneksi alkaa olla tuo tauti voitettu ja toivottavasti lopullisesti...
Loppukirjoitus: Niinkuin varmaan fiksuimmat lukijat muistivat jäi multa kertomatta sen lääkkeen kohtalo jota ei löydetty lähes kymmenestä eri apteekista. Se oli turha lääke jota ei olisi edes tarvittu... arvatenkin... liekö sitä edes oikeasti olemassa, mutta saatiinpahan porukkaan liikettä...

Mysore mielessain

Ensimmäisten vieraiden tänne rantauduttua (hyvä mummo :) oli aika järjestää jotain tavanomaisesta poikkeavaa ja ehkäpä hieman mukavaakin. Sita mukavaosastoa on sen verta hintsusti Bangaloressa että vaati lähtea reilun 120 km päähän kaupungista, eli Mysore nimiseen pienempaan kaupunkiin.

Matka alkoi rentouttavalla ajelulla Bangaloren läpi, koska asumme vastakkaisella puolella kaupunkia mistä Mysoren tie lähtee. Nopsasti (1,5h) hurautimme koko kaupungin läpi ja sitten saattoi matka alkaakin pitkin nelikaistaista Mysoren valtatietä. 4 aikuista ja poika kuskin lisäksi meidän tilaihme Tata:ssa. Ilmastoinnin kanssa lämmöt pysyivät kohtuu siedettävinä, mutta hanuri osastoa se ei auttanut joten pientä puutumista oli havaittavissa perille päästyämme.

Olimme varanneet huoneet Ramanashree nimisestä hotellista ja kaikinpuolin näytti olevan yllättävän siisti ja työntekijät mukavan oloisia... jotain täytyy olla pielessä, ei tämä näin hyvin voi mennä... Sisäänkirjauduttuamme olikin lähes samantien tarkoitus lähteä tutustuun kaupungin suurimpaan kuuluisuuteen eli Mysoren palatsiin joka on valaistu lähes 100 000 lampulla.

Perille päästiin ja meitä olikin vastassa muutama tuhat inkkarituristia ja kymmenittäin kaupustelijoita, jotka toki valkonaaman nähdessään menivät ihan sekaisin. Kaupustelijoiden kirjo oli sekava, oli setiä jotka myivat huiluja, käsin kaiverrettuja korurasioita ja sitten myös pikkupoikia jotka myivät ilmapalloja, jotain magneettileluja ja sen semmoista. Yhteinen nimittäjä kaikille oli ärsyttavyys... Ei hetken rauhaa koko reilun kolmen tunnin aikana. Siihen kun lisää sen että tässä paikassa me olimme ilmeisesti lähes yhta iso nähtävyys kuin itse palatsi, niin lukija voikin arvata kuinka ohimolohkossa alkoi paine kasvaa. Koko ajan oli joku ottamassa meistä kuvia joko röyhkeästi kyselemättä tai sitten kysymällä saako tulla meidän kanssa kuvaan. Lisäksi toki nuorta herraa kävi jokainen jolla oli hame(eli lähes kaikki...), puristelemassa poskesta ja taputtelemassa milloin mihinkin. Loppuvaiheessa alkoivat kommentit alkuasukkaille olla jo kohtuu tylyja ja varmaan moni pahoitti mielensa, mutta ei enää jaksanut olla kohtelias...

Olimme ensimmäisä kertaa palatsin alueella ennen pimeää joten nähtiin palatsi kunnolla auringon valossakin ennen illan valoshowta. Yllättäen hieman ennenkuin aurinko kerkesi painua horisonttiin alkoivat vartijat vihellella pilleihin ja he ajoivat kylmasti koko ihmismassan pois alueelta. "Siis mitä helv..." ajattelimme, oliko tämä nyt tässä. Hieman porukassa pohdittuamme tuli meidän kuski sattumalta paikalle ja selvisi että on tapana ennen valojen sytyttamistä että palatsialue tyhjennetään ja päästetaan takaisin rajatulle alueelle kun valoja aletaan sytyttämään. Tämä ku ois tietty oltais tultu vasta siina vaiheessa, mutta nähtiinpäs oikeassa valossakin nyt tuo palatsi.

Ajattelimme kuluttaa aikaa palatsin ohessa olevalla pienella markkinapaikalla, mutta se oli jonkin sortin virhe kun taas tuo valkoinen naama aiheutti melkoisen hälinän inkkarimyyjien keskuudessa. Ei hetken rauhaa että olisi itse rauhassa saanut katsella mitä oli tarjolla. Eikä auttanut edes tylysti sanoa, ettei kiinnosta ja lähde käveleen siitä. Sitkeästi muutamat myyjät roikkuivat melkein koko kierroksen meidän perässä pikkuhiljaa hintaa tiputtaen. Ainoa keino millä noista pääsi eroon oli sanoa todella tylysti että sinä otat minua niin paljon pattiin tuolla touhullas että en osta sulta mitään. (toki äänen sävy ja ilmeet olivat jo tassa vaiheessa sellaiset että ehkä jo sekin ne ajoi pois)
Ehkä opetukseksi tai kiitokseksi palattiin ensimmäiselle kojulle jossa kaveri oli vain kerran ehdottanut meille oman laatikkonsa ostoa. Kerrottiin sille että se ansaitsi sillä muutaman artikkelin myynnin meille, koska oli älynnyt jättää meidät rauhaan. Pienen tinkauksen jälkeen ostettiin n. 7 eurolla kaksi reilun maitopurkin kokoista käsin kaiverrettua korurasiaa ja pieni pehmotiikeri. Vielä tämänkin jälkeen muutama tyhmän sitkeä ukko laahusti perässä tehden kokoajan parempia tarjouksia, mutta yllätten jäivät nuolemaan näppejään...

Pienen odottelun jalkeen portit aukaistiin jälleen ja päästiin palatsin alueelle takaisin. Valoja oltiin pikkuhiljaa sytyttelemässä mutta kohtuu pimeänä oli viela koko mökki. Muutaman sytytys/sammutus vaiheen jälkeen päätti joku päävaloinsinööri nykäista kahvasta ja kaikki 97000 lamppua syttyivät samanaikaisesti. Täytyy sanoa että vaikken ole mikaan kummempi kulttuurin ystävä, ni tätä kulttuuria jopa minäkin ymmärsin. Oli aika vaikuttavan näköistä. (loytyy muuten Googlettamalla: 'mysore palace')

Palatsista päästyämme palattiin suoraan hotelliin ja päätettiin että tältä päivältä riitti. Sen verran vielä pitää mainostaa hotellin huonepalvelua että tosi hyvän iltapalan sai tilattua, eikä maksanut paljoa. Kahdelle Nan-leipää, ranskalaiset,kana leivät munalla ja tuoremehut n. jotain 7 euroa... Oli oikeastaan luksusta laittaa nukkumaan kerrankin todella aikaisin (ennen kymmentä siis) ja kaiken lisäksi oli tosi rauhallista ja hiljaista...

Illalla/yöllä sitten kaikki muuttui. Ilmeisesti koko kerroksen käytavästä tehtiin yhteinen bailumesta kun sen verran kova meteli siellä oli. Ainakin inkkareilla oli huoneidensa ovet auki käytävään. Ja lapset toki aiheuttivat isoimman metelin, jatkuvaa kirkumista ja huutoa jonnekin yö kahden tienoille ja sitten aamuseiskalta alkoi ensimmäiset heräileen ja huuteleen uudestaan. Että otti pattiin, olisi pitänyt käydä avautuun yöllä asiasta mutta ilmeisesti oli sen verta väsynyt ettei kyennyt nouseen sita vertaa...

Nooh, tuostakin selvittiin ja itseasiassa aamiaisen jälkeen oli jopa hyvä fiiliskin jälleen. Nimittäin aamupala oli jotain mitä Intiassa ei olisi uskonut, löytyi jopa nakkeja ja muroja yms länsimaisen oloista... Eli todellakin voi tätä hotellia suositella länkkareille, veikkaan etta tämän parempaa ei Intiasta loydy... (lukuunottamatta toki 5 tähden hotskuja, meilla tais olla 3 tähteä...)

Tämän päivän agendana oli lähella olevan kukkulan päällä käynti seka Intian suurimmassa ja hienoimmassa eläinpuistossa vierailu. Kukkulan laella oli temppeli johon parituhatta inkkaria jonotti ihmeellisen hyväntuulisen oloisena. Itsellä meinas alkaa suupielet painuun alaspain jo pelkästa heidän seuraamisesta, miten kukaan jaksaa jonottaa tuntitolkulla helteessa että nakee jonku pienen temppelin... Noh, me nähtiin se ulkoa ja pienen kierroksen jalkeen päätettiin palata takas alamaihin... Melkoinen turistirysä se kukkula oli eikä kovin monesta paikkaa pystynyt edes maisemia katsella. Parhaat kuvat sai tienvarresta ylos- ja alaspäin mennessä.

Eläinpuistoon mennessämme pysähdyimme varmaan yhden Intian kalleimman hotellin eteen ottamaan kuvia. Palatsi oli ollut jonku viimeisen Maharadzan palatsi ennenkuin hallinto sen otti huostaansa ja nykyään se olikin hotellina. Hotskun edessä oli mukavan oloinen ukko joka soitteili pientä kookoskitaraa ja sai jutuillaan ja taikatempuillaan huijattua meidät ostamaan kitaransa (maksoi n. 1,5 euroa :) Hänen mukaan v. -98 oli Steaven Seagal (hiiirvean iso mies kuulemma) yöpynyt siellä ja katsellut hänen taikojaan...

Puistoon päästiin valkoisen kivuttomasti kun liput saatuamme meidät ohjattiin jonojen ohi suoraan portille. Joskus on mukavakin olla valkoinen. Puistossa oli kirahveja, tiikereita, Intian-/Afrikan norsuja, virtahepoja, kaikenlaisia apinoita ja lintuja jne... Johtuen hirveästä helteestä jouduttiin aika pikaisesti käymään lapi koko puisto, joten hiukan vaillinaiseksi meillä kokemus jäi. Ja täälläkin nuo prkleet eivät antaneet hetken rauhaa. Väsynyt nuoriherra yritti nukahtaa useaan otteeseen mutta juuri kriittisellä hetkellä joku roikkui poskessa kiinni ja niin karisi aina unet silmistä. Viimeisille "yrittäjille" tuli oltu varmaan jo niin tyly että pahoittivat mielensä, mutta ei voi mitään, ei enää jaksanut hymyillä ja olla yhtenä "eläimenä" muitten joukossa...

Kotimatka menikin sitten enempi torkkuessa ja muutenkin nopeemmin ku kysäisin ennen lähtöä kuskilta että keretäänko reilussa kolmessa tunnissa takas. Kuski lupas että keretään viideksi kotiin. Lupaus piti ja oltiin 2 min vaille viisi kotona eli n. tunnin kuski sai nipistettyä kun painoi kaasua. Reissu oli kohtuu hyvä kaiken kaikkiaan ja Mysorea voi suositella ihan kaikille. (tosin lapsiperheen kannattaa liimata vaunuihin lapun että "Ei koskettelua eikä kuvaamista!" )

Rahankylvöä Intiassa

Ekaa päivää lomien jälkeen töissä ja pihalla kuin lintulauta... Ihan lomafiiliksissa vielä ja rehellisesti julkisesti sanottuna työnteko nappais enemmän kuin ehkä kellään työnteon historiassa koskaan... Mietin ilmeisesti jotain sen suuntaista etta katsoisko vaikka 10 h putkeen salkkareita(ehkä tuskallisin juttu mita nopeesti tulee mieleen) ennemmin kuin tekis loppupäivän töitä, koska ajatukseni pääsivät niin harhailemaan että sattui seuraavanlainen "kommellus".

Olin hopussa menossa syömään ja mukanani oli kirjekuoressa muutama tonni paikallista valuuttaa. Oli nimittäin hiukan likviditeetti vajetta tuolla käteisrintamalla ja piti lähettaa kuskin mukana sitä hellulle kämpille. Touhotin sitten, niinku mulla on kuulemma joskus tapana, äkkia vessan kautta kohti ruokalaa. Huomasin alakerrassa että jotain puuttuu, eli juurikin se kirjekuori rahoineen jäi vessaan. Ei kun rip rap vauhtia hissilla takas vain huomatakseni että oli kuori hävinnyt. Euroissa summa ei ollut mikään huimaava, mutta harmitti silti jos joku sen jo kerkes nyysiä.

Aloin katseleen ympärilta jotain siivooja yms ja kysyinkin ekalta vastaantulevalta mistä vois tollaisen "löytötavaran noutaa". Ukko haukkoi henkea ku kala kuivalla maalla eikä osannut sanoa yhtään mitään. Onneksi vieresta sattui kaveleen ohi kaveri joka oli juuri kiikuttanut kuoren alakerran turvamiehille... miten sattuikaan sopivasti. Noh, siitä sitten kertoon turvaukoille etta mulla hukkui kuori vessaan jossa oli x määrä valuuttaa ja erittelin vielä minkälaisina seteleina summa oli kuoressa. Lisäsin vielä minkä kerroksen tiettyyn vessaan sen hukkasin ja sen että kuoressa oli päällä minun täydellinen nimi kaikkine yhteystietoineen.

Siitäpä alkoikin sitten paperi ja puhelumaratoni minkä päätteksi loysin itseni kävelemassa pihalla vartijan kanssa tuntemattomaan päämäärään... Voikohan rahan hukkaamisesta saada Intiassa isonkin tuomion? :)

Matka päättyi yhteen vartijoiden koppiin joka ilmeisesti oli joku "päävartijan" yms toimisto. Päättelin sen siitä kun tämä meidän aulassa niin tiukan näkoinen sälli muuttui hiirulaiseksi joka pälyili pelokkaana näkyiskö kopissa ketään. Eihän siellä, yllätys sinänsä, ketään ollut. Niinpä soiteltiin taas jonnekin ja kovasti 'sir' sanoja ja nyökkayksia tyhjille seinille tuli puhelun aikana. Kuulemma puolen tunnin päästä joku tulee sitten mulle luovuttaan rahat. Niinpä jätin jannun täriseen koppiin ja lähdin itse syömään.

Reilun parinkymmenen minuutin päästä palasin ja siellä pääjehu olikin jo epä-Intialaisesti etuajassa paikalla. Niinpä sitten jatkettiin rahojen luovutus seremoniaa merkkaamalla johonkin isoon ja paksuun mustaan kirjaan: mitä oli tapahtunut, missä, kuka löysi ja mitä ja milloin ja tietenkin mun piti itse kirjoittaa kaikki tietoni ja luvata pyhästi vastata kaverille maililla että olin hukannut ko. summan rahaa ja vastaanottanut kaiken häneltä tuona herran päivänä.

Ehkäpä jotain tästäkin oppi... not... huomenna uusin kujein kohti seuraavaa Intian kommellusta.

UGH, intiaani-insinööri on puhunut!